Keskustan Antti Rantakangas Ilmoittaa, että keskusta ei aio lähteä kokoomuksen kanssa kilpahuutoon ydinvoiman tarpeellisuudesta eli uusien voimaloiden lukumäärästä. Ilmeisesti keskusta siis kaipaa kaveria keskusteluun kun Rantakangas lausumaan laitettiin – ei hän muuten olisi aktivoitunut.
Keskustalle Kokoomus on kuitenkin ikävä keskustelukumppani. Kokoomus kun aina kysyy, kuinka paljon niitä tukiaisia pitäisi tällä kertaa lisätä maatalouteen. Hallituksen kun tulisi Rantakankaan mielestä vauhdittaa bio- ja puuenergiahankkeita ja sehän tietäisi aivan varmasti heti valtiolle uutta menoautomaattia tukien muodossa. kaikki kun ajatellaan Keskustassa maatalouden kautta. Muunlaista yrittäjyyttä kun siellä ei tunneta.
Kokoomus on jo pitkään ollut sitä mieltä, että turhaan niitä rakennuslupia pantataan, rakentaa voi jos se on kannattavaa. Onhan ydinvoimaloissa tuotettu energia päästötöntä, yksinkertaisin ja varmin tapa turvata teollisuuden ja myös yksityistalouksien kasvava energian tarve.
Uusiutuvaa energiaa meidän tulee kyllä lisätä, mutta ei mihin hintaan tahansa. Eli siis muutama huomio.
Rantakangas sanoo Keskustan perustavan ratkaisun sähkönkulutuksen realistiseen arvioon, ei ennakkoon päätettävään ydinvoimayksiköiden kappalemäärään. Mielestäni sen voisi sanoa toisinkin. Eli arvioon, jossa Suomen energiankulutus ei kasvaisi. Tämä olisi Suomelle aika huono tulevaisuuden näkymä.
Toinen huomion arvoinen seikka on, että jos annamme liian suuren arvon uusiutuville, aurinko, tuuli ja Keskustan rakastamille bio- ja puuenergiaratkaisuille, niin joudummeko tulevaisuudessa vain ojasta allikkoon. Vaikka pääsisimme eroon Venäjältä tuodusta ydinenergiasta, niin olisimmeko sen paremmassa asemassa neuvotellessamme keskustalaisten kanssa energiakasvien tai puun hinnasta.
Kolmanneksi, mikäli uskomme tulevaan talouden kasvuun eli teollisuuden kannattavuuteen Suomessa, on meidän nyt pystyttävä tekemään sitä tukevia ratkaisuja. Ratkaisujen aika on meillä kohta käsillä – emme voi lykätä vaikeita ratkaisuja ja vain odottaa, että Ruokohelppi kasvaa.
Ajaisin itse tulevaisuudessa mieluummin Kokoomuslaisella sähköautolla kuin Keskustalaisella häkäpöntöllä.