Venäjästä puhuminen nosti oudon kohun. Valtiovaranministeri Jyrki Kataisen arvio Venäjän valtiontalouden suuruudesta sai poliittiset kilpakumppanit varpailleen. Sanaton sopimushan lienee, ettei itänaapurista paljon tarvitsisi huudella – sen paremmin faktaa kuin fiktiotakaan. Kataisen toive siitä, että Venäjästä voitaisiin puhua niin naapurina kuin kauppakumppanina ei saanut vielä vastakaikua.
Avatessani tämän aamuisen Kouvolan Sanoman (25.8) minua alkoi hymyilyttää. Kuusankoskella oli ollut Kansallinen innovaatiofoorumi, jossa alan tutkijat ja yrittäjät kertoivat uusista ajatuksistaan. Asia ei suoraan koske Suomen ja Venäjän välisiä kauppasuhteita, mutta muutama professori Marko Torkelin otsikointi on huomion arvoinen.
”Innovoi tai kuole, uudet ideat ovat elinehto”.
”Suomen hyvinvointi ja tulevaisuus on ennakkoluulottoman ajattelun varassa”.
” Suljetun maailman aika on ohi. Nykyään on oltava hyvät suhteet ja verkostot”.
Edellä luetellut otsikot ovat siis osa innovaatioseminaarin satoa. Minusta ne voisivat olla Suomi/Venäjä innovaatioseminaarin kohokohtia. Valtioiden välisten suhteiden päivittämisen aika ei tulisi meille nyt yhtään liian aikaisin. Suomi on nyt osa EU:ta, niin voisi olettaa, että uudenlainen ajattelu Suomessa valtaisi hieman alaa vanhakantaisuudelta.
Tuskin olen ainoa ajattelija, josta tämä uusi Venäjä episodi politiikan hiekkalaatikolla vaikuttaa hieman vanhanaikaiselta politiikan tekemiseltä. Kuka meillä on päättänyt, että meidän suhteemme Venäjään ei saa muuttua.
Mistä tämä ikiaikainen oletus, että Venäjä ei haluaisi että suhteemme muuttuisi tasapainoisemmaksi, nykyaikaisemmaksi ja luonnollisemmaksi kauppa- ja naapuruussuhteeksi.
Edustaja Rajamäki (sd)vaati NOOTIN lähettämistä Venäjälle siellä riehuvien metsäpalojen Suomelle aiheuttamien savuhaittojen vuoksi. Onko nykyaikaista politiikkaa lähettää NOOTTI naapurille savuhaitoista, kun heillä sammutustöissä tai muuten on kuollut satoja Venäjän kansalaisia. Paraneeko Suomikuva Venäjällä NOOTEILLA? Olisiko juuri tällaisessa ajattelutavassa hieman muutettavaa?
Politiikassa pitäisi siirtyä Venäjä-asiassakin nykypäivään. Venäjästä saa ja pitää puhua.
Moro, hyvää keskustelua olette saaneet aikaan. Me paikalliset täällä Moskovassa seurataan aika tiiviisti suomalaisen median venäjä kommentteja. Voi olla, et jotkut hakee irtopisteitä ja joku haluu provosoida, mut ennenkuin ehdottaa jotain julkisesti, niin ehkä pitäs perehtyä tähän maahan ja systeemiin. Se mikä meidän mielestä on normaalia, reilua, kannustavaa, ei todellakaan topimi täällä venäjällä tämän sukupolven aikana.
Mut mehän olemme pieni yhteisö, jonka äänet ei vaaleissa paljon näy. Älä vedä hernettä, nää on jääkiekkotreenien jälkeisiä ajatuksia. Kyl on hieno kokee, kuinka kansainvälinen perhe on hokissa. Ville