Repoveden matkailukeskuksesta osa II

Kouvolan Innovationin suunnittelema Repoveden matkailukeskus on saanut nyt ansaitsemaansa kritiikkiä osakseen vähän joka puolelta. En ihmettele asiaa ollenkaan. Tämä operaatio yritettiin viedä läpi vähin äänin ja nolla informaatiolla ja on siksi nyt tiensä päässä.

Minullekin vielä alkuviikosta yritettiin vakuuttaa, että suunnitelmiin ei kuulu lisämajoituspaikkojen rakentaminen alueelle. Sain käsiini kuitenkin PowerPoint esityksen, joka oli laadittu jo pitkän aikaa sitten alueen esittelyä varten. Sieltä on selkeästi luettavissa suunnitelma perustaa Repovesi Chalets majoitusalue. Kunnallisena päättäjänä en voi sallia tällaista valehtelua asioiden esittelyn yhteydessä missään olosuhteissa. Oli tosin huvittavaa yrittää vakuuttaa kehityspäällikkö Petri Salmelle, että todellakin hänen papereissaan sekä elinkeinojaoksen esityslistassa mainitaan lisämajoituksen rakentaminen.

Miten voi olla mahdollista, että tätä hanketta yritetään viedä eteenpäin valehtelemalla yksityiskohdista sekä vähättelemällä keskuksen vaikutusta Orilammen Majan liiketoimintaan. Mikäli tällä 6,2 miljoonan euron verovarojen sijoituksella ei olisi vaikutusta, niin miksi ihmeessä se tulisi rakentaa.

Valehtelu ja asioiden peittely ei kuulu kunnalliseen päätöksentekoon. Vaikka Kinno on oma itsenäinen kunnallinen kehitysyhtiö, tulee sen noudattaa reiluja pelisääntöjä omassa toiminnassaan. Mielestäni Kinnon hallituksen tulee arvioida tämän projektin vetäjien kelpoisuus jatkaa tehtävissään jo tämän viikon aikana.

2 kommenttia

  1. Minun mielestäni jos verovaroja hankkeeseen laitetaan Repovesi ei hankkeen kohteeksi riitä.
    Hanke tulee laajentaa koskemaan koko Kouvolan talousaluetta, siksi luonto-, matkailukeskus tulisi sjoittaa Tykkimäkeen, näin saataisi laajempi pohja yrittäjiä, sidottua hankkeeseen ja suuremmat mahdollisuudet ulkopuliseen rahoitukseen.
    Käyttökin saataisi monipulisemmaksi ja ympärivuotiseksi.
    Myös vänäläiset matkailijat saataisi pysähtymään Kouvolaan, kun matkaiukeskuksesta käsin järjestltäisi pakettimatkoja koko talousaluelle. Majoituksia voisi näin myäs tarjota Orilampi. Verovarat jakautuisivat tasapuolisesti kaikkin yrittäjin hyödyksi.
    Olihan sinne tykkimäen alueelle se golfkenttäkin tulossa.
    Repovedelle on pajon tärkeämpää järjestää kunnolliset liikennyhteydet, josta hytyisivä myös paikalliset yrittäjät, vaikka tilaus kuljetuksin,
    joita hoitaisi kysinen keskus tai majoitusta tarjoavat yritykset paketteina.
    Repovesi on vain pieni osa kaikesta muusta matkailutarjonnasta.
    Tarkastelkaa mitä kaikkea tarjontaa/yrityksiä, koko talousaluella on joita tämä ehdotukseni hyödyttäisi, mutta ennenkaikkea Kouvolan kaupunkia

  2. Terve Jari..Olen kanssasi samaa mieltä Kinnon täytyy toimia kaupungin yhtiönä avoimesti eikä mitää ”salakaato” hankkeita tule sitää. Petri Salmi on kuitenkin ulkopuolisen uutena miehenä ensin opittava talon tavoille. Hyvä mies ideoimaan muuta tarvitsee ohjausta näköjään?
    PS. Laitan Sulle tiedoksi Nuuksioon tuleva uuden pääkaupunkiseudun hanketietoa.

    Ystävyydellä Ado Sakari Ala-Krekola

    Nuuksioon rakennetaan koko Suomen luontoa esittelevä keskus

    Nuuksion järviylänkö on pääkaupunkiseudun tärkeimpiä luonto- ja virkistysalueita. Kansallispuiston lisäksi ylängöllä on useita kaupunkien omistamia ulkoilualueita, mutta ei vielä yhteistä palvelupistettä. Luontokeskuksesta hyötyvät alueen käyttäjät: retkeilijät, matkailijat, paikalliset asukkaat, matkailuyrittäjät ja heidän asiakkaansa sekä lapset ja nuoret, mutta keskuksesta tulee myös ikkuna koko Suomen luontoon.

    Ajankohtaista

    Nuuksion rakennettavan luontokeskuksen piirustukset julkistettiin 10.6.2010. Keskuksen ainutlaatuinen puuarkkitehtuuri on kerroksellista, nykyaikaista ja ekologista. Samalla julkistettiin myös luontokeskuksen ja World Design Capital Helsinki 2012 -hankkeen yhteistyö. Vuonna 2012 design näyttäytyy myös luontokeskuksessa. Lue lisää: Metsähallituksen tiedote 10.6.2010.

    Hallitus ehdottaa Nuuksiokeskus oyj:n osakepääoman korotukseen 2,3 miljoonaa euroa. Keskuksesta kaavaillaan puurakentamisen lippulaivahanketta. Se tulee edustamaan myös energiatehokkuuden huippua.
    Lue lisää: ympäristöministeriön tiedote 11.5. 2010 (www.ymparisto.fi)

    Luontokeskus rakennetaan Solvallan urheiluopiston läheisyyteen Espooseen

    Keskus on suunniteltu avattavaksi vuonna 2012 ja se rakennetaan Espooseen Solvallan urheiluopiston läheisyyteen. Rakentamista varten perustettiin vuonna 2008 kiinteistöosakeyhtiö, johon kuuluvat Metsähallitus, Espoon kaupunki ja Solvallan urheiluopisto. Luontokeskus ja Nuuksion järviylänkö yhdessä ovat kansainvälisestikin kiinnostava ”ikkuna” Suomen luontoon.

    Luontokeskus palvelee yli miljoonan asukkaan luonnossa virkistäytymistä ja liikkumista. Se palvelee pääkaupunkiseudun lapsia ja nuoria myös luonto- ja ympäristökasvatustyöllään. Solvallan urheiluopistossa kehitetään terveysliikuntaan liittyviä palveluja.

    Kiinteistöosakeyhtiön lisäksi luontokeskuksen toimintakuluihin osallistuvat myös Helsinki, Vantaa, Kirkkonummi, Vihti ja Kauniainen kävijämäärien suhteessa.

    Rakennuksen suunnittelee Arkkitehtitoimisto Lahdelma ja Mahlamäki Oy. Rakennuttamis- ja valvontatehtävien hoitajaksi valittiin Pöyry CM.

    Nuuksion kansallispuiston muiden sisäänkäyntien palveluvarustusta kehitetään lähivuosina ja näin pyritään tasaamaan kävijämääriä puiston sisällä.

    Lisätietoja:

    Nuuksiokeskuksen kiinteistöosakeyhtiön toimitusjohtaja Timo Kukko, Metsähallitus, puh. 0500 18618; timo.kukko (at) metsa.fi
    Näyttelytuottaja Mikko Lamminpää, Metsähallitus, puh. 050 355 8492; mikko.lamminpaa (at) metsa.fi
    Lisää aiheesta:

    Nuuksion kansallispuisto (www.luontoon.fi/nuuksio)
    Nuuksioon tulevan luontokeskuksen sijaintikartta(pdf 350 kt)
    Nuuksioon tulevan luontokeskuksen ympäristövaikutusselvitysKeiron oy 31.10.2008 (pdf)
    Nuuksioon tulevan luontokeskuksen tontin luontoselvitysKeiron oy 10.10.2008 (pdf)
    Solvallan alueen kaavoitus (http://www.espoo.fi/)
    Luontokeskuksen rakentamisprojektin aikataulu, Pöyry CM (pdf )
    Rakentamisen hankesuunnitelman ote, Pöyry CM (pdf)
    Nuuksion kansallispuiston hoito- ja käyttösuunitelma. Sarja C

Kommentointi on suljettu.

Discover more from JARI LARIKKA

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading