Keskusta kaatoi perusopetuksen kehittämisen

Keskusta antoi suomalaisille koululaisille kyseenalaisen joululahjan ilmoittamalla, ettei se tue enää perusopetuksen tuntijaon uudistamista. Keskustan mielestä suomalaista perusopetusta ei tarvitse enää kehittää. Kepu pettää aina – nyt kärsijöinä olivat Suomen koululaiset.

Olen pettynyt tähän keskustalaiseen venkoiluun. Asiat olivat jo kertaalleen ministereiden kesken sovittu, mutta sitten alkoi poliittinen peli. Keskustan tuijottaessa pieneneviin kannatuslukuihin, saattaa jäädä vielä monta muutakin tärkeää päätöstä tekemättä.

Itseäni harmittaa nyt se, että kaivattuja lisätunteja liikuntaan ei tule. Ei tule, vaikka tiedämme varsin hyvin, että lapsemme niistä hyötyisivät. Liikunnan vähäisyydestä ja sen aiheuttamien ongelmien paljoudesta on meillä runsaasti tietoutta. Samoin minua kaakkoissuomalaisena kansanedustajana surettaa se, että nyt emme saa kielitaitoamme perusopetuksessa monipuolistettua riittävästi. Pääministeri Kiviniemi kävi kyllä esittelemässä varsin liberaaleja ajatuksia Venäjän kielen aseman parantamisesta Kaakkois – ja Itä-Suomessa, mutta käytännössä keskusta tyrmäsi nyt nämä ajatukset.

Opetuksen tulee seurata aikaansa. Vaikka tuoreessa Pisa- tutkimuksessa suomalaiset pärjäsivät hyvin, emme me voi jäädä laakereilla lepäämään. Meidän on kyettävä kehittämään opetuksen sisältöä ja tavoitteita, panostettava kouluviihtyvyyteen sekä oppimisympäristön kannustavuuteen. Kokoomuksessa työtä suomalaisen koulutyön parantamisen eteen jatketaan, vaikka ilman Keskustaa.