Venäjä on ajautunut terrorismin kanssa syvemmälle suohon kuin mihin maa oli osannut varautuakaan. Toinen tuhoisa terrori-isku vuoden sisällä pääkaupunki Moskovassa muistuttaa maan sisäisestä, sekavasta turvallisuus- ja ihmisoikeustilanteesta. Terrorismin ulottuminen Moskovan keskustan väenpaljouteen on vakava asia, jonka ehkäisemiseksi Venäjän on viimeistään nyt puututtava aiempaa hanakammin.
Syyllisten etsintä alkoi välittömästi ja presidentti Dimitri Medvedev ilmoitti, että kosto on väistämätön. Syyllisiksi on leimattu Pohjois-Kaukasian islamisteja, mutta myös lentokentän johtoa ja turvallisuudesta vastaavia virkamiehiä. Reaktio on tavanomainen ja odotettu – syyttävä sormi osoittaa mahdollisimman kauas itsestä.
Mielestäni sivuseikka sinänsä on se, missä tämä pommi päätettiin räjäyttää. Miten ihmeessä voidaan estää itsemurhapommittajaa menemästä lentokentälle tai mihin muuhun tahansa paikkaan, jossa kokoontuu paljon ihmisiä? Tärkeämpää olisi pohtia, miksi teko ylipäätään haluttiin toteuttaa. Onko Venäjän omissa toimissa jotain sellaista, joka voi tällaista synnyttää?
Ymmärrän, että syyllisten löytäminen on tärkeää, mutta terrorismin kitkemiseksi tai hillitsemiseksi sillä ei vaikutusta ole. Tuloksellisempaa tässäkin tapauksessa olisi esimerkiksi miettiä, kuinka parantaa Pohjois-Kaukasian ihmisten elinolosuhteita. Suositeltavaa olisi myös kokeilla demokratian toimivuutta sekä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden periaatetta ko. yhteiskunnassa.
Valtiot, joissa ihmisten perusoikeudet toteutuvat, ovat harvoin tilanteessa, jossa presidentin tarvitsee vannoa kostoa. Meille suomalaisille olisi tärkeää, että Venäjä liittyisi näiden maiden joukkoon mahdollisimman pian.