Energiayhtiöillä rahoiksi – kauppa, jossa kaikki voittaa?

Kymenlaakson Sähkön omistajakuntien teettämä selvitystyö energiayhtiöiden yhdistämiseksi on nyt valmis. Tuskin kenellekään on epäselvää, mihin lopputulokseen selvityksen oli määrä johtaa. KSS Energian Kyösti Jääskeläinen ei turhaan sano selvitystä Kymenlaakson Sähkön tilaustyöksi.

Selvitys lupaa velkaisille kunnille miljoonatolkulla rahaa ja on siksi kuntajohtajien mieleen. Kouvolan kaupunginjohtaja Lamminmäki on tyytyväinen ja kuvaa ”laakson hengeksi” uutta yhteistyökuviota. Parempaan aikaan selvitystyö ei olisi voinut nähdä päivänvaloa. Jos nykyistä Kouvolan kaupungin organisaatiota ei pystytä sopeuttamaan nopeasti todelliseen kustannus- ja tulotasoon, täytyy etsiä lisärahoitusta tai edessä on kipeitä ratkaisuja.

Tämä luvattu 73 miljoonan euron kakku lopettaisi muutamaksi vuodeksi kaikki kaupungin organisaation kehitystoimet. Henkilöstösuunnitelma, jota on vaadittu jo pari vuotta, ei valmistuisi vielä moneen vuoteen. Ei tarvitsisikaan – rahaahan olisi.

Muutos olisi Kouvolalle ja sen asukkaille muutenkin suuri. Vaihtaisimme 100 % strategisen omistuksen uuden yhtiön 37,7 prosentin vähemmistöomistukseen. Kipurahoja tulisi hyvin, mutta kuinka kauan ne jaksaisivat lämmittää. Muutaman vuoden jälkeen sähkön hinta nousisi, kuten markkinataloudessa on tapana. Sen, minkä kaupungit nyt saisivat taskujensa paikkaamiseksi, maksaisivat kuntalaiset vuosien saatossa takaisin sähkölaskuissaan.

Jos suunnitelma toteutuu, antaisimme energia-asioissa myös puhevallan itseltämme pois. Kunnat, jotka ovat lykänneet vaikeita kuntarakennetta uudistavia ja parantavia päätöksiä voisivat yhdessä ohjata päätöksentekoa syntyvässä energiayhtiössä. Päätöksenteko olisi riippuvainen osakaskuntien taloudellisesta tilanteesta ja rahan tarpeesta – ei syntyvän yhtiön liiketaloudellisesta johtamisesta ja osaamisesta.

Kouvolan ei pidä mennä mukaan näihin yhdistämissuunnitelmiin. Päättäjien on pysyttävä tiukkoina hetkellisen rahallisen houkutuksen edessä. Kaupungin täytyy kuntatalouden tasapainottamiseksi tehdä uskottava suunnitelmaa, joka ei perustu ulkopuoliseen, väliaikaiseen rahoitukseen. Kuntataloudenongelmat eivät häviäisi kaupan jälkeen, ne vain siirtyisivät.

Kouvolalle on tulevaisuudessa huomattavasti enemmän hyötyä 100% omistamastaan energiayhtiöstä kuin vähemmistöosakkuudesta Kymenlaakson Sähkössä. Kaupoissa, joissa kaikki voittavat, usein myös joku häviää eniten.

Discover more from JARI LARIKKA

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading