Ratamo – keskus päätökseen (puhe valtuuston kokouksessa 26.9)

Tavoitteena on luoda Kouvolan sosiaali- ja terveyspalveluiden keskus, jossa palvelukokonaisuudet integroidaan kaupunkirakenteeseen. Ratamo keskuksessa toteutuisivat monet kestävän kehityksen periaatteet.

Modernit logistiikkaratkaisut, monikäyttöisyys ja muunneltavuus, yksityisten ja kolmannen sektorin palveluiden sijoittelu saman kompleksin alle sekä esimerkiksi hyvinvointia, paranemista ja kuntoutumista tukeva ympäristö.

On selvää, että palveluverkkoamme ja sen toiminnallisia osia tulee muuttaa nykypäivän tarpeiden mukaan paremmin vastaamaan koko alueemme ihmisten tarpeita. Yhteiskunnan ikärakenteen muuttuminen koko ajan vanhemmaksi tulee näkyä myös palvelurakenteiden muuttumisena.

Palveluiden keskittäminen valitettavasti nähdään negatiivisena asiana. Ikään kuin kaikki palvelut olisivat itsestäänselvyyksiä myös tulevaisuudessa jos vain haluamme. Unohdamme, että tulevaisuudessa on hoidettavana yhä suurempi määrä sosiaali- ja terveyspuolen palveluita koko ajan pienenevällä joukolla. Siis samalla kun väki työelämästä kaikkoaa, niin palveluiden tarve kasvaa. Yhtälö, jossa tulevilla sukupolvilla on vielä enemmän pähkinää purtavaksi.

Nyt kannattaa myös niiden valtuutettujen jotka ovat tuottamiamme sosiaali- vanhuus, neuvola tai terveydenhuoltopalveluita arvostelleet, huomata, että Ratamo antaa oivan työkalun meille tuottaa tulevaisuudessa palveluita, sillä laatutasolla, jota haluamme.

Valitettavasti keskustelu ratamokeskuksesta ja sen toiminnallisista elementeistä on hukkunut aluepoliittiseen kiistaan siitä mihin tuleva Ratamo-keskus sijoittuu. Itse näen, että vain Kotiharju ja Kasarminmäki ovat vaihtoehtoja, jotka toteuttavat Ratamokeskus ajatusta. Näistä hallituksen ja virkamiesten esitys Kotiharjusta on selkeästi parempi.

Sairaalanmäki ja Puhjo ovat enemmänkin vain uuden sairaalan virityksiä, joiden tarpeellisuutta tulee epäillä vahvasti. Tämä seikka tulee pitää mielessä kun alamme äänestämään Ratamo keskuksesta. On aivan eri asia tarvitsemmeko uutta sairaalaakaan jos Ratamo-keskus ei meille tänään kelpaa.

Virkamiesvalmistelua on yritetty moittia koko valmistelun ajan. Itse en näe oikein mitään keinoa että tältä arvostelulta olisi voitu välttyä. Siksi toivon, että valmistelussa mukana olleet tahot ja henkilöt eivät ole pahoittaneet mieltään. On vaikea valmistella näin suurta asiakokonaisuutta, kun lähes kaikki valtuutettujen kannat asian puolesta oli jo kauan aikaa sitten lyöty kiinni joko aluepoliittisin perustein tai muuten. Ratamokeskuksen toiminnallisuus taisi sittenkin olla vain virkamiesten ykkösprioriteetti ,ei valtuutettujen.

Jopa lisäselvitysten, joita valtuusto vaati, esittäminen oli lähestulkoon mahdotonta, kun jopa neuvottelijat ilmoittivat omat, jo valmiit kantansa KS:n palstalla jo aikaa sitten.

Kun valtuutettujen välistä käytyä keskustelua kuluneen kevään ja kesän ajalta analysoi, niin ei voi kun ihmetellä tätä tiedon määrää joka täällä rakentamisesta on. Kaikki ne, jotka eivät ole omakotitaloa suurempaa koskaan rakentaneet voivat lytätä kotiharjun paikan rakennuskelvottomaksi. Kaikki ne jotka asiasta oikeasti jotain tietävät, sanovat, että kyllä sinne voi rakentaa mutta se on erilaista kuin jonnekin muualle. Aivan kuin oli aikanaan, kun Venetsiaakin rakennettiin.

Ihmetellyt olen myös tätä intoa piristää Market-aluetta kunnallisella sairaalalla. Ymmärrän hyvin, että sairaala mahtuu sinne hyvin ja että sinne mahtuu vielä monta jalkapallokentän kokoista myyntihallia senkin jälkeen, mutta miksi sairaala sinne pitää rakentaa jos ei välttämättä tarvitse rakentaa. Miten Kouvola siitä hyötyy jos verovaroin siirrämme toimintoja kaupunkikeskusten/ihmisten luota kaupallisille Market – alueille. Vaikea on nähdä hyötyjä.

Sairaalanmäki on palvellut meitä vuosien ajan terveyspalveluiden tuottajana hyvin. Mutta on vaikea nähdä nyt kuinka sairaalanmäki pystyisi toteuttamaan tavoitteen integroida palvelukokonaisuudet kaupunkirakenteeseen. Olen myös epäileväinen siitä, kuinka paljon erilaisia kompromisseja joudutaan tekemään sairaalanmäellä yritettäessä paikata vanhaa. Epäilen myös sitä, että vanhan paikkaamien tulisi yhtään sen halvemmaksi kuin kokonaan uuden tekeminen. Puhumattakaan siitä tosiasiasta, mitä haittaa vuosian samanaikaista rakentamisesta ja hoidon toteuttamisesta samoissa tiloissa on sairaalanmäen asiakkaille.

Vertailtaessa eri vaihtoehtoja mieleeni tulee väkisinkin se, että miten vaihtoehtoina voi olla näin erilaisia vaihtoehtoja. Mikäli äänestyksen jälkeen lopputulemaksi jää sairaalanmäki, niin mistä olemme oikeastaan päättäneet. Ei sitä kukaan ole edes valmistellut. Kokonaisuus on kokonaan auki, kustannuksineen kaikkineen.

Keskustelut Psykiatrisen sairaalan paikasta tulevaisuudessa on aiheellista. Onhan siellä tällä hetkellä n.150 työpaikkaa. Muistaa kuitenkin täytyy, että psykiatrinen sairaala ja somaattinen sairaala ovat siellä lähekkäin omien tekemiemme sopimusten seurauksena, ei lakiin perustuvana tosiasiana. Psykiatrisen sairaalan tulevaisuus on siis meidän omissa käsissä edelleen. Sikäli kun olen oikein ymmärtänyt, niin sairaalapaikkojen määrää ollaan edelleen mieluummin vähentämässä kuin lisäämässä tulevaisuudessa. Välitön läheisyys ei ainakaan Helsingissä tarkoita seinän takana olemista – miksi se meillä tulisi olla näin. Rahaakin tämä meidän oma muodollisuus vaatisi taas kymmeniä miljoonia.

Itse olen tyytyväinen tähän pitkään ja perusteelliseen virkamiesvalmisteluun. Sen pohjalta syntynyt esitys on varmasti Kaikille kouvolalaisille paras ratkaisu. Hanke on huiman kallis, mutta niin ovat meidän tulevaisuuden haasteemmekin huimat sosiaali- ja terveydenhuolto sektorillamme.

Ymmärrän aika pitkälti valtuutettujen ajamia, aluepoliittisesti heille tärkeitä näkökantoja. En voi kuitenkaan olla toivomatta, että asukkaillemme paras vaihtoehto, Kotiharju, toteutuisi. Näin suurten hankkeiden toteuttaminen valtuutettujen valmistelun ja intohimojen pohjalta ei ole järkevää, eikä millään mittapuulla mitattuna edes taloudellisesti kannattavaa.

1 kommentti

  1. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että Kotiharju on paras paikka uudelle sairaalalle. Siinä on tarpeeksi tilaa rakentamiselle. Parkkipaikoille ja ehkä jossain tulevaisuudessa tarvitaan aina lisärakentamista.
    Hölmön hommaa pitää kiini surkeasta sairaalanmäestä,sillä se on jo nyt ahdas alue. Rinteille rakentaminen on kallista ja myös parkkiluolien teko.
    Psykiatrinen sairaala pysyy varmasti paikallaan. Ei Kotkalla ole sille tiloja. Enkä usko henkilökunnan haluavan lähteä Kotkaan.
    Kotka pelkää aiheesta Kouvolan eroavan Careasta,sillä lypsylehmä lähtisi.
    Kotkalla on nyt jo kiire rakentaa ja laajentaa keskuasairaalaa.
    Yritä saada Kokoomus järkevään ratkaisuun. Alkaa usko loppua päättäjien pätevyyteen.
    Ystävällisin terveisin Sirkka-Liisa Vainio

Kommentointi on suljettu.

Discover more from JARI LARIKKA

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading