Työministeri Lauri Ihalainen puolusti työmarkkinajärjestöjen arviota, jonka mukaan työmarkkinajärjestöjen työurapaketti nostaa keskimääräistä eläköitymisikää noin vuodella. Hänen mukaansa valtionvarainministeriöllä ei ole osaamista tai edellytyksiä arvioida asiaa oikein. Pääministeri Katainenhan oli juuri uskonut enemmän valtionvarainministeriön arviota kommentoidessaan onnistumisia työurien pidentymisasiassa.
Ihalainen on siis vanhojen työkavereidensa ja neuvottelukumppaniensa kanssa samoilla linjoilla tulevaisuuden arvioissaan. Kuinkas muuten, onhan arvio hänen omasta onnistumisestaan siinä parempi.
Ihalaisen mukaan hänen uskomuksensa on oikeampi, koska valtionvarainministeriön virkamiehet eivät osaa ottaa huomioon työterveyshuollon kehittämistä, osatyökykyisten palaamista töihin, työpaikoilla luotavia henkilökohtaisia työllistymissuunnitelmia ikääntyneille tai sitä, että masennukseen liittyviä toimia viedään käytäntöön.
Ihalaisen mielestä yllä luettelemani asiat pidentävät työuria puolella vuodella. Ihalainen on turhan vaatimaton, hän olisi voinut pidentää tällä hötöllä työuria huoletta jopa vuodella, koska kysehän on vain arviosta. Ja tietysti uskon voimasta työterveyshuoltoon, osatyökykyisiin, työllistymissuunnitelmiin ja masennuksen hoitoon tulevaisuudessa.
Tämä unelmahöttö siis kelpaa Ihalaiselle, vapauttaahan se hänet sopivasti ministeriönsä yhdestä suurimmasta murheenkryynistä. Samalla se armahtaa myös demarit niin kiusallisesta keskustelusta työurien pidentämisestä ja oikeista toimista työurien pidentämiseksi. Annettu vaalilupaus tulee siis hoidettua helposti – unelmoimalla ja haaveilemalla.
Ajattelumalli on tuttu myös kuntapolitiikassa. Aikanaan demarivetoisissa kunnissa tehtiin positiivinen talousarvio lisäämällä tuloja niin paljon, että kulut peittyvät ja talous näyttää hyvältä. Asiaa korjailtiin myöhemmin pikkuhiljaa kaikessa hiljaisuudessa. Samalla ajattelumallilla, jossa lisätään kuvioon utopiaa ja vain arvioitavia asioita, saadaan nyt työurien pidentymiset näyttämään jo hoidetulta asialta.
Sopii vain toivoa, että työministeriön laskentamallit eivät tartu valtionvarainministeriön virkamiehiin, vaan että he pysyvät tiukasti faktoissa tehdessään ensivuoden talousarviota.