Yleinen

Erikoinen näytelmä

Maanantaisesta kaupunginhallituksen päätöksestä lomauttaa henkilöstönsä on syntynyt aamun lehden (9.1.2012) mukaan aika erikoinen näytelmä. Siinä valtuutettu Jukka Nyberg ihmettelee miten jääviysasiat hoidettiin illan kokouksessa. Hän jopa väläyttelee, että tuleva hallitus ottaisi asian vielä käsittelyyn.

Ihmettelen tätä asian vatvomista. Paikalla olleena valtuuston varapuheenjohtajana näen asioiden menneen juuri niin kuin niiden pitikin. Jäsenet jääväsivät itsensä, koska tunsivat olevansa jäävejä päättämään asiassa, ovathan he itse kaupungilla töissä tai heidän puolisonsa ovat. Voiko jääviys olla tämän selvempää, jäävääminen pitää tapahtua jos käsiteltävästä asiasta on hyötyä tai haittaa itselle tai lähipiirilleen.

Tämä oli turha ja erikoinen näytelmä, jossa pääosanesittäjän kaapua yritetään anastaa sivusta huutelijoille. Jäävääminen on osa päätöksentekoa, asia jossa tulee jokaisen päätöksenteossa mukana olevan olla kohdaltaan tarkkana.

Se että, ennen kokousta on soiteltu sinne tänne, on turhaa jälkikäteistä asian vatvomista. Kaikille pitää olla selvänä, että jos päätetään omasta tai vaimon tilipussin suuruudesta, silloin pitää olla kokoushuoneen ulkopuolella!