Alkoholista on tyhmää maksaa liikaa

Suomen alkoholipolitiikka on tullut tiensä päähän ja siksi pieni korjausliike ei enää auta. Nyt olisi aika täydelliselle suunnanmuutokselle ja siirtyä 2000-luvulle muun Euroopan kanssa. Suomen on luovuttava valtiollisesta alkoholimonopolista, koska sillä ei saavuteta niitä terveyttä edistäviä tuloksia, joilla sitä perustellaan.…

Alkon monopolin voisi purkaa

Alkoholipoliittinen keskustelu on nostanut päätään pitkin kevättä ja nyt näin kesän aikana. Keskustelussa on ollut mukana rutkasti enemmän politikointia ja siitä saatavaa suitsutusta kuin todellista pohdintaa uusien kieltojen ja rajoitusten todellisista vaikutuksista kulutustottumuksiin. Samalla kun ehdotetaan veronkorotuksia, oluen laimentamista, rajoituksia…