Itsenäisyyspäivän tervehdys 6.12.2014

Minulla on ilo ja kunnia tuoda tähän itsenäisyyspäivän juhlaan Kouvolan kaupungin tervehdys. Kouvolan kaupungille on arvokasta saada olla itsenäisyyspäivän juhlan isäntänä tänään. Kuulun itse siihen sukupolveen, jolla ei ole omakohtaisia kokemuksia sodasta. Ei edes omakohtaisia muistikuvia tarinoista niiltä ajoilta. Isäni…

Kaarti päälle – jääkärit eteen!

Osallistuin (7.3) Kymen jääkäripataljoonan perinnepäivään Vekarajärvellä. Tunteikas ja hieno juhla, jota vietetään Jakob de la Gardien vuonna 1610 johtaman Moskovan valloituksen muistoksi. Tilaisuudessa palkittiin ansioituneita varusmiehiä sekä kantahenkilökuntaa. Ohimarssi suoritettiin perinnemarssin, Jean Sibeliuksen Jääkärinmarssin, tahdissa ja Leopardien kunnioitusta herättävän valvonnan…

Venäjän tragedia

Venäjä on ajautunut terrorismin kanssa syvemmälle suohon kuin mihin maa oli osannut varautuakaan. Toinen tuhoisa terrori-isku vuoden sisällä pääkaupunki Moskovassa muistuttaa maan sisäisestä, sekavasta turvallisuus- ja ihmisoikeustilanteesta. Terrorismin ulottuminen Moskovan keskustan väenpaljouteen on vakava asia, jonka ehkäisemiseksi Venäjän on viimeistään…

Lisää Tax Free kauppaa Kouvolaan

Kauppojen aukiolo loppiaisena on puhututtanut täällä Kouvolassa. Palvelualojen ammattiliitto PAM ihmetteli keskiviikkona poikkeuslupaa Kouvolan Sanomien (5.1) sivuilla. Syykin oli heidän mukaansa varsin selvä, koska uusi laki kauppojen sunnuntaiaukioloajoista oli vasta vuoden vanha. Heidän mielestään loppiaisessa ei ole mitään niin poikkeavaa,…

Venäjästä saa ja pitää puhua

Venäjästä puhuminen nosti oudon kohun. Valtiovaranministeri Jyrki Kataisen arvio Venäjän valtiontalouden suuruudesta sai poliittiset kilpakumppanit varpailleen. Sanaton sopimushan lienee, ettei itänaapurista paljon tarvitsisi huudella – sen paremmin faktaa kuin fiktiotakaan. Kataisen toive siitä, että Venäjästä voitaisiin puhua niin naapurina kuin…