Yleinen

Kesken jäi

Vaalit tuli ja meni. Ei ollut tulos minun mieleen, mutta sen mukaan mennään. Pettymys oli ja on edelleen kova – hommat jäi kesken. Valittaa ei kuitenkaan kannata,  laitetaan uutta matoa koukkuun ja odotetaan seuraavia vaaleja.

En jaksanut, pystynyt tai kyennyt Kouvolan kaupunginvaltuustoon maanantaina, vaan kävin putsaamassa pöytäni eduskunnassa. Tunnelmat olivat haikeat eduskuntatalon käytävillä kun hyvästejä jätettiin. Kaikille niille kavereille virkamieskuntaan, avustajille kuin kollegoille, joita en tavannut, toivotan mitä parhainta kesää ja voimia tulevaan.

Perussuomalaiset ottivat vaaleissa rökelevoiton ja onnittelut siitä. He tekivät sen mitä me kokoomuksessa yritimme, mutta täällä Kymessä ainakin epäonnistuimme. Minun sanomani ei tällä kertaa uponnut kansaan ja lähtö tuli eduskunnasta. Vastuullisuus, elinkeinopolitiikka tai vahva Venäjäpolitiikka eivät puhutelleet äänestäjäkuntaa. Toivottavasti näidenkin aiheiden vuoro vielä tulee.

Aloitan Kouvolan palolaitoksella paloesimiehen virassani työt 18.5. Siihen asti totuttelen ajatukseen tehdä töitä 40 h/vko ja opettelen nukkumaan yöni rauhassa. Näillä silmillä ei palomiehen töitä tehdä. Minut tavoittaa edelleen samasta puhelinnumerosta, mutta s-postiosoitteeni muuttuu.

Ensisijaisesti jari@jarilarikka.fi tai vaihtoehtoisesti jari.larikka@kouvola.fi

Hyvää kesää kaikille

 Jari Larikka, Kokoomus

2 thoughts on “Kesken jäi

  1. Olen Jari pahoillani ja pettynytkin puolestasi 🙂 Mutta kuten sanoit niin uutta matoa koukkuun. Kaikkea hyvää sinulle ja keräähän voimia 🙂

    Tykkää

    1. Terve
      Kiitos viestistäsi – huomenna aloitan taas palokunnassa, joten ei minulle huonosti käynyt.

      Tykkää

Kommentointi on suljettu.