MOT ja puolitotuus

MOT teki Kouvolan rautatielogistiikasta ja sen tulevaisuuden näkymistä omannäköisensä ohjelman. Aasinsiltana asiaan oli kartingharrastaja Janne Sutela Mäntsälästä päässyt kertomaan oman näkemyksensä Kouvolan rautatielogistiikka-alan kehitysnäkemyksistä.

Sekavaan juttuun oli sekoitettu Kouvolan kartingrata, rautatielogistiikka Kouvolassa, Nurminen Logistics, Vuosaaren satama, kansainvälisiä logistiikka-alan toimijoita, Kinno yms. Juttu oli leikattu niin, että Kouvolan puheenvuoro näytti melko koomiselta.

Kouvolalaisena kuntapäättäjänä jäin ihmettelemään, miksi jutussa ei kerrottu Kouvolan jo olevan johtava rautatielogistiikkakeskus Suomessa, ja että investoinnit ovat tulevaisuuteen tähtääviä investointeja. Faktat, joita oli esitelty toimittajille, oli leikattu pois.

Kouvola RRT vahvistaa Kouvolan asemaa raidelogistiikan keskittymänä. Suomen ainoan Euroopan TEN-T ydinverkolle sijoittuvan Kouvolan rautatie- ja maantieterminaalin palvelutaso nostetaan vastaamaan EU:n tavoitteita.

Kouvolan nykyinen logistiikka-alue siis laajenee ja vahvistuu uuden RR-terminaalin myötä. Hanke onkin kokonaisuudessaan yli 100 miljoonan euron hanke. Toimijoina siinä ovat Kouvolan kaupungin lisäksi Viestintävirasto ja Liikenne- ja viestintäministeriö.

Kouvolan kaupungin osuus RR-terminaalin kokonaiskuluista on noin 28 M€. Hankkeelle on saatu EU:n rahoitusta yhdeksän miljoonaa euroa. Suomen valtio osallistuu hankkeeseen 4,4 miljoonalla eurolla.

Kouvolan rautatie -ja maantieterminaalin (Kouvola RRT) suunnitelmat tähtäävät pitkälle tulevaisuuteen. Tavoitteena on Euroopan tasolla merkittävän logistiikka-alueen kehittäminen Kouvolassa. Kullasvaaraan rakentuvassa intermodaaliterminaalissa voidaan käsitellä tulevaisuudessa yli kilometrin pituisia junia kokonaisina. Operointi näin pitkillä junilla on mahdollista vain Kaakkois-Suomessa.

Jäin siis ihmettelemään, mistä on kysymys. Miksi tämä kaikki piti esittää negatiivisessa valossa?

Itse en usko kertomusta siitä, että MOT-ohjelmalla olisi ollut aito kiinnostus kartingin harrastuksen jatkumisesta Kouvolassa. En myöskään usko, että Ylellä olisi ollut tarkoitus kertoa kouvolalaisille kaupungin kärkihankkeesta.

Kouvolaan rakentuva Suomen ainoa yli kilometrin pituinen rautatieterminaali on valmistuessaan ylivertainen muihin vastaaviin verrattuna. Kun siihen lisätään Suomen suurimman sataman, Kotka-Haminan, läheisyys, näyttää Helsingin Vuosaaren vastaavat tekeleet melko vaatimattomilta. Onhan Kotka-Haminan satama viisi kertaa suurempi kuin koko Vuosaari.

Kouvola ja Kotka-Hamina muodostavat yhdessä logistiikkakokonaisuuden, jolle Suomessa ei löydy saman kokoluokan kilpailijaa. Siitä varmaan johtuu osaltaan myös ohjelmassa esitetty Nurminen Logisticsin huoli omasta tulevaisuudestaan Helsingissä. Toimintamahdollisuudet Kaakkois-Suomessa ovat ihan eri luokkaa.

Kouvola tarvitsee työpaikkoja ja verotuloja. RRT-terminaalihanke on lähitulevaisuuden suurin yksittäinen hanke, mihin kaupunki pystyy vaikuttamaan omilla toimillaan. Kuten edellä myös kirjoitin, on Kouvolan kasvava rautatielogistiikka mitä suurimassa määrin myös aluepolitiikkaa, jossa aidon yhteistyön tekeminen Kouvolan ja Kotka-Haminan kesken on mahdollista.

Kouvolan kaupungin ja sen päättäjien tuleekin ottaa edellä mainitut seikat huomioon, sillä toteutuessaan hankkeella on huikeat kerrannaisvaikutukset seudun talouteen ja sitä kautta väestökehitykseen.

Itse en siis niellyt MOT-ohjelmassa esitettyä puolitotuutta koukkuineen, siimoineen ja kohoineen päivineen. Ymmärrän kyllä, että rautatielogistiikkaan sisältyy paljon epävarmuustekijöitä, mutta suuri mahdollisuus sisältää aina suuren riskin. Mutta uskoni siihen, että Venäjä, Kiina sekä koko Aasia vaurastuvat ja tarvitsevat yhä enemmän palveluita ja kulutustarvikkeita, on vahva. Kun vielä Viestintävirasto ja Liikenne- ja viestintäministeriö ovat yhteistyökumppaneina, niin onnistumisen mahdollisuudet ovat aidosti olemassa. Siinä on Kouvolan sauma.

1 comment

  1. Ei millään pahalla, mutta siinä vaiheessa kun näissä pyöritellään julkisella rahalla, pöytälaatikkofirmoilla mystisten venäläisten liikemiesten kanssa ja elinkeinoyhtiön projektipäällikkö on hallituksessa, ei hommat ole kohdallaan. Ei elinkeinoyhtiöllä ole paikkaa tuossa. Se sinun pitäisi yrittäjänä kyllä hyvin tietää.

    Kouvola on ollut markkinapuheissa rautatielogistiikan keskus Innorailista saakka. Tässä tapauksessa RRT investointi on perusteltu valtaosin tolla Kiinalla. Ongelmallisemmaksi tapauksen tekee se, että koko tämä bisnes näköjään perustuu tukiin ja johonkin Kazastanin triggeröimään Kinnon pöytälaatikkoon, ja vielä Kiinan tukiin. Kaikki vähänkin liiketoimintaa tehneet tietävät, että ei oikeat kuviot koskaan ala tuilla, ja vielä vähemmän jollain hämärällä pöytälaatikkovälppäyksellä.

    MOT oli hienosti kaivanut kilpailijan euroopasta. Tuossa esimerkissä parasta oli se, että YRITYS OLI ITSE RAKENTANUT KOKO REITIN. Ja näyttäisi siltä, että ei kannattavuuden rakentamiseen tarvittu kilometrin pituista terminaalia.

    Taisit Jari aikoinaan olla Innorailissa kiinni sinäkin, kuten monet muutkin Kokoomuslaiset. Joten ei yllätä että nytkin ollaan.

    “Ymmärrän kyllä, että rautatielogistiikkaan sisältyy paljon epävarmuustekijöitä, mutta suuri mahdollisuus sisältää aina suuren riskin. ”

    Mutta, se mitä Kouvolan Kokkarit eivät näytä ymmärtävän on se, että riskiä ei kanneta julkisella rahalla. Tätä kautta kokkarit ovat hyvin lähellä sossareita. Siinä missä sossari ajattelee veroeuron olevan omaa rahaa, kokkari ajattelee tuovansa bisneslogiikkaa veroeuron käyttöön. Kumpikin on väärässä. Veroeurot maksetaan sen takia, että palvelut ylläpidetään kansalaisille. Veroeurolla voidaan kiihdyttää esim. bisnesaluetta, mutta vain jos bisnes on jo siellä.

Kommentointi on suljettu.