Rakennan vahvaa Kouvolaa

KoSaJariPaljon kokouksia, paljon omasta luopumista, paljon vaikeita ratkaisuja. Vakavaa päätöksentekoa, jolla on ollut vaikutusta meidän kaikkien arkeen. Näistä elementeistä on Kouvolan lähihistoria rakentunut. Ei mitään asioilla näpertelyä, vaan rohkeaa toimintaa.

Minä rakennan vahvaa Kouvolaa. Kouvolaa, joka pystyy huolehtimaan kuntalaisistaan ja heidän palveluistaan. Haluan rakentaa Kouvolasta vahvan, eloisan ja vilkkaan kaupungin. Kaupungin, jossa on turvallista asua, elää ja työskennellä.

Iltalehti listasi mielestään eduskuntavaalien varmat läpimenijät. Lista loisti kouvolalaisten poissaololla. Iltalehti luottaa siihen, että emme osaa äänestää omia ehdokkaitamme. Mutta kyllä me osaamme yllättää.

Kouvola tarvitsee kokeneet ja hyvin verkostoituneet edustajat Helsinkiin.

Vahvassa Kouvolassa on viisi kansanedustajaa kahden sijaan. Meille EI ole sama, kuka meitä edustaa Helsingissä. Menestymisemme perustuu uudistumiseen ja uusien toimintatapojen käyttöönottoon, ei riitelyyn tai kaiken ja kaikkien vastustamiseen. Tämän olemme velkaa nuorillemme, työelämään pyrkiville lapsillemme.

Vahva Kouvola on asukkaidensa etu. Emme saa käpertyä surkuttelemaan eilisen murheita, vaan on keskityttävä paremman huomisen tekemiseen. Suomella on edelleen rakenteellisia ongelmia. Kakku ei kasva, vaikka nälkä kasvaa. Velkaantumisen kierre on katkaistava, ja on luotava suunnitelma tasapainoiseen talouteen heti.

Valinta vahvan Kouvolan puolesta ei ole valinta ruton ja koleran väliltä, vaan puhtaasti meidän yhteisten etujemme vaalimista. Työtä, joka on itsestäänselvyys. Me kouvolalaiset tiedämme parhaiten, mikä meille sopii.