Yleinen

Elinkeinotoimi pyörityksessä

Kouvolan elinkeinotoimi järjestettiin uusiksi käsittämättömällä tavalla. Kaupungin elinkeinojaosto toimi elinkeinoyhtiöiden hallitusten vaihtamisessa tahallisesti täysin omavaltaisesti, eikä neuvotellut asiasta edes kaupunginhallituksen kanssa, jonka alaisena kuitenkin toimii. 

On vaikea kuvitella, että elinkeinojaosto enää nauttisi kaupunginhallituksen luottamusta. Selvitykseksi jaostolta ei kelpaa valtuuston kesäinen päätös elinkeinoasioiden järjestämisestä – asioiden hoitotavasta oli jo sovittu erikseen. Työrauha oli vuoteen 2011 asti.

Elinkeinojaoston toiminta on anteeksiantamatonta. Kyllä tämän kokoluokan asioista pitäisi kaupunginhallituksen puheenjohtajaa ennalta edes informoida. Ei riitä, että varmistetaan kaupungin lakimieheltä muodolliset toimintavalmiudet.  Siksi jaoston puheenjohtajan pitää mielestäni erota välittömästi. Ja ennen kuin luottamus palautuu, ei elinkeinojaoston pidä valmistella mitään muutakaan asiaa.

Henkilökohtaisesti minua kiinnostaa myös Kaupunginjohtaja Lamminmäen osuus asiassa. Eipä ole kovin järkevää toimia kaupunginhallituksen selän takana näinkin tärkeässä asiassa. Toivon, että kaupunginhallituksen pj. Juhani Pousi selvittää asian perin pohjin. Haasteita riittää tulevaisuudessa ja silloin johtajien keskinäinen luottamus on kyllä ensiarvoisen tärkeää.

Kaupunki saattaa joutua maksamaan tästä pitkän pennin. Jos olen oikein ymmärtänyt, niin tämän luokan johtajilla on aina johtajasopimus, jossa on varauduttu toimintaedellytysten muutoksiin. Kouvolalla ei myöskään ole minkäänlaista suunnitelmaa siitä, miten ja kuka jatkaa jos yritysmagneetin johto päättää lähteä. Ainoan toimivan ja tuloksellisen kunnallisen elinkeinoyhtiön koko tulevaisuus on vaarassa ja vaikutukset ulottuvat koko seutukunnalle.

Kouvola Innovationin hallitus joutuu nyt myös kiusalliseen paikkaan ottaessaan vetovastuun. Vaikka se varmasti onkin pienistä tai suuremmistakaan mutkista säikähtämätön ammattihallitus, olisi se varmasti mieluummin tarttunut puikkoihin oikeassa järjestyksessä tehdyin päätöksin. Toisaalta, jos elinkeinojaosto jatkaa samalla kokoonpanolla ja tekemisen tasolla, voiko nykyinenkään Innovationin hallitus olla varma omasta tulevaisuudestaan kovin pitkään.

Luottamuksen saamiseen ja ansaitsemiseen saattaa mennä paljon aikaa, mutta sen menettäminen käy nopeasti. Tulevaisuus näyttää mitkä ovat tämän kalliin manööverin seuraukset. Tällä hetkellä valtuutettuja soimataan 30 000 € seminaarimatkasta, mutta tämän tapauksen lopullinen hintalappu saattaa olla välittömästi  kymmenkertainen. Tällaisella toimintakulttuurin viljelemisellä ei saada mitään hyvää aikaan ja toivonkin, että vastuulliset löytyvät kun niitä aletaan etsimään..