Kouvola elää rautateistä

Kotkalainen kaupunginvaltuutettu Pekka Posti purki pettymystään KS:n sivuilla (24.1.2021), kun maan hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta antoi päätöksensä tukea Porvoo - Kouvola itäratavaihtoehtoa. Kouvola ja koko Itä-Suomi olivat saaneet haluamansa ja Kotka jäi tällä kertaa yksin rantarataehdotuksensa kanssa. Itärata on ollut ja…

MOT ja puolitotuus

MOT teki Kouvolan rautatielogistiikasta ja sen tulevaisuuden näkymistä omannäköisensä ohjelman. Aasinsiltana asiaan oli kartingharrastaja Janne Sutela Mäntsälästä päässyt kertomaan oman näkemyksensä Kouvolan rautatielogistiikka-alan kehitysnäkemyksistä. Sekavaan juttuun oli sekoitettu Kouvolan kartingrata, rautatielogistiikka Kouvolassa, Nurminen Logistics, Vuosaaren satama, kansainvälisiä logistiikka-alan toimijoita, Kinno…

Tykkimäen moottorirata tarvitsee varasuunnitelman

Janne Sutela peräänkuulutti tällä palstalla ( KS17.11) realismia aloitteeseeni selvityksen teettämisestä Tykkimäen moottoriradan siirtämiseksi Kymi Ringin alueelle. Ihmettelen asiaa, koska selvityksen tekemisen tarkoitus ei ole lopettaa moottoriurheilua Kouvolasta, vaan päinvastoin yrittää säilyttää laadukkaat suorituspaikat jatkossakin alueellamme. Pelko Tykkimäen moottoriradan tarun…

Kouvola on meidän yhteinen asia

( Uuden Vuoden vastaanoton puhe KSS-Energia Stadion) Hyvät Kouvolalaiset Olemme kokoontuneet ottamaan uutta vuotta vastaan, mutta myös päättämässä vanhaa vuotta. On hyvä muistella menneitä suunniteltaessa tulevaa. Aloittaessani kirjoittamaan tätä puhetta tarkoitukseni oli kyllä keskittyä tulevaan vuoteen, mutta ajatukseni karkasivat väkisinkin…