MOT teki Kouvolan rautatielogistiikasta ja sen tulevaisuuden näkymistä omannäköisensä ohjelman. Aasinsiltana asiaan oli kartingharrastaja Janne Sutela Mäntsälästä päässyt kertomaan oman näkemyksensä Kouvolan rautatielogistiikka-alan kehitysnäkemyksistä. Sekavaan juttuun oli sekoitettu Kouvolan kartingrata, rautatielogistiikka Kouvolassa, Nurminen Logistics, Vuosaaren satama, kansainvälisiä logistiikka-alan toimijoita, Kinno…
Avainsana: kouvola innovation
Ryhtiliike elinkeinotoimeen
Uuden Kouvolan perustamisen yhteydessä tiedettiin edessä olevan myös haasteita, muttei mitään niin vaikeaa, etteikö ratkaisun avaimia voisi löytyä. Halukysymys, totesimme me päättäjätkin silloin. Ymmärrän hyvin, että asukkailta alkaa usko pian loppua, jollei selkeitä suuntaviivoja pian löydy. Elinkeinoyhtiö Kouvolan Innovationin alkutaival…
Orilammen majan piinapenkki
Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto saa seuraavassa kokouksessaan pöydälleen Kouvola innovation Oy:n toteuttaman Repoveden luonto - ja matkailukeskuksen konseptisuunnitelman. Entisellä Valkealan kunnalla tämän matkailukeskuksen perustaminen oli jo pitkään suunnitteilla ja nyt hanketta viedään eteenpäin uuden Kouvolan innoittamina. Vaikka matkailukeskus olisikin mukava lisä Valkealassa,…