Kouvolan käännöstieteen laitoksen kohtalosta

Eduskunta äänesti keskiviikkona 21.5. yliopistolain muutoksesta, joka mahdollistaa Helsingin yliopiston kääntäjänkoulutuslaitoksen siirron Kouvolasta pääkaupunkiin. Äänestys oli siirron kannalta enää puhdas muodollisuus, asiallinen ratkaisu siirrosta tehtiin jo vuoden 2006 joulukuussa. Äänestin lakimuutoksen puolesta, jonka yhteydessä ei siis todellakaan enää ollut kyse siitä, säilyykö käännöstieteen laitos Kouvolassa vai ei. Yliopisto päättää laitostensa sijainnista itsenäisesti.

Kouvolan kaupungille Helsingin yliopiston käännöstieteen laitos on ollut tärkeä ja arvostettu yhteistyökumppani. Kaupunki myös tuki taloudellisesti laitoksen toimintaa vuodesta 2001 aina vuoden 2006 siirtopäätökseen saakka. Sen jälkeen kaupungille ilmoitettiin, ettei enää edes rahallinen tuki mahdollista käännöstieteen laitoksen pysymistä Kouvolassa. Vuonna 1981 aloittaneen opinahjon taival oli tullut kaupungissamme tiensä päähän.

Tämän jälkeen Kouvolan kaupunki teki välittömästi tärkeän päätöksen panostaa Kymenlaakson ammattikorkeakouluun ja sen sijoittamiseen Kasarminmäen kampukselle. Yliopiston tilalle oli saatava korvaavaa koulutustoimintaa. Opetusministeriölle tehtiin esityksiä Kymenlaakson ammattikorkeakoulun uusista koulutuskonsepteista ja koulutusohjelmista. Samoin Helsingin yliopiston toimesta yhdessä Kouvolan kaupungin kanssa on Helsingin yliopiston Palmenian Kouvolan yksikön yhteyteen perustettu Kiinan kielen, kulttuurin, historian ja yhteiskunnan koulutukseen keskittyvä koulutuskeskus Sinoa. Sen yhtenä tehtävänä on myös antaa Suomessa oleville kiinalaisille Suomen kielen ja kulttuurin koulutusta. Viimeisten vajaan kahden vuoden aikana suunnitelmat ovat edenneet siihen pisteeseen, että 13.5. Kymenlaakson AMK:n hallitus päätti investoinneista Kasarminmäen kampukselle yhteensä 26,5 miljoonan euron edestä. Vuosien 2008-2009 aikana kampukselle rakennetaan Paja -uudisrakennus sekä hankitaan alueelta myös muita tiloja ja peruskorjataan ne.

Vastuuntuntoinen päättäjä ei tee samassa asiassa kahta erilaista päätöstä. Siksi oli loogista siunata Kouvolan kaupunginhallituksessa AMK:n 26,5 miljoonan euron investoinnit Kasarminmäen kampusalueelle ja samalla viikolla äänestää eduskunnassa yliopistolain muutoksen puolesta. Selväksi tulkoon nyt se, että Kouvolan kaupunki halusi pitää käännöstieteenlaitoksen paikkakunnalla. Kun se ei enää ollut mahdollista, oli aika panostaa korvaavaan toimintaan ja siellä tiellä ollaan nyt. Oletan, että muutama kanssani samalla lailla äänestänyt kollega ymmärsi tämän myös.

Eikä Kouvola osattomaksi muutoksen myötä jää. Eduskunnan sivistysvaliokunnan mietintöön liittyen ko. hallituksen esitykseen kirjattiin kappale, jossa vaaditaan Kouvolan kampusalueelle kehitettäväksi korvaavia, alueen tarpeisiin sopivia toimintoja Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa, Palmenian Kouvolan yksikössä sekä Kouvolan osaamiskeskuksen puitteissa. Myös opetusministeri Sari Sarkomaa pitää tätä tärkeänä, ja olenkin kutsunut hänet tutustumaan kauniiseen Kasarminmäen kampusalueeseemme.