Palvelualojen ammattiliitto PAM ja nyt metalliliitto ovat ajautuneet eri linjoille vallitsevasta demaripolitiikasta.
Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto kiteyttää asian jämäkästi ” Me kaipasimme molemmilta vasemmistopuolueilta keskustelua työn merkityksestä hyvinvoinnin luojana. Paluuta juurille työn puolueeksi. Vähemmän kansalaispalkkaa, enemmän työtä”.
Ymmärrän Aaltoa hyvin. Jatkuva katekoorinen hallituksen linjan vastustaminen ja vikojen etsiminen on syössyt demarit olotilaan, josta puuttuvat omat avaukset ja pitkän aikavälin linjanvedot. Kokoomuksella ja metalliliitolla on tällä hetkellä samanlainen käsitys siitä, miten tulevaisuuden energiantarve voidaan teollisuudelle varmistaa. Metalliliiton ärtymyksen ymmärtää, kun kokoomus onkin ainoa puolue tällä hetkellä, joka on ilmoittanut kannattavansa luvan myöntämistä kaikille kolmelle ydinreaktori hankkeelle.
Kokoomus ilmoittautui uudeksi työväenpuolueeksi viime presidentin vaalien alla. Työnteon ja teettämisen arvostaminen on tänä päivänä vielä suuremmassa kurssissa kuin silloin. Maastamme häviää tällä hetkellä työpaikkoja kiihtyvällä tahdilla, joten metalliliiton huoli työpaikkojen luomisen edellytysten katoamisesta on ymmärrettävää. Ilman riittävää, päästötöntä ja edullista energiaa meillä ei ole tulevaisuudessa maassamme teollisia työpaikkoja.
Kun muistamme vielä, että demarit vastustavat uutta liikeaikalakia, jota henkilöstöä edustava palvelualojen ammattiliitto tukee – ovat sisäiset ristiriidat kovat. Tällä hetkellä elämme aikaa, jossa kaikki keinot työpaikkojen luomiseksi ja säilyttämiseksi ovat tervetulleita. Minun, joka olen koko ikäni tehnyt vuoro- ja viikonlopputöitä, on vaikea ymmärtää miksi työskentely kaupassa viikonloppuisin pitäisi olla kiellettyä. Työntekijän kannalta katsottuna kannattaa ottaa vielä huomioon, että työstä saa tuplapalkkaa, niin miksi vastustaa työntekoa.
Sanonta ”työnteko häiritsee vapaa-aikaa”, sanottiin nousukaudella hymynkare suupielessä. Metalliliiton sanonta ”vähemmän kansalaispalkkaa, enemmän työtä” on tätä päivää.