Eilisen päivän saldona voisi pitää sitä, että nyt tuli viimeinkin selväksi se kuka meitä edustaa Euroopan-neuvoston huippukokouksissa. Toki SDP:n Eero Heinäluoma asiaa ei halunnut ymmärtää, vaan halusi asialla politikoida ja käydä viimeiseen taistoon istuvan presidentin puolesta. Hän jopa vetosi, että presidenttiä ei pidä siirtää syrjään EU-vaikuttamisesta eikä nolata. Henkilökohtainen hätä on siis suuri.
Heinäluomalle asian ymmärtämiseksi olisi apua nyt lähempänä kuin lähin puhelin. Nimittäin saman puolueen Erkki Tuomioja entisenä ulkoministerinä linjasi kesken suullisen kyselytunnin asian juuri niin kuin asia on. Hän katsoi, että presidentti jää kotiin ja häntä konsultoidaan jo ennen kokousta tai jopa kokouksen aikana, jos tarvetta asiakysymyksissä esiintyy.
Minusta Heinäluoman esiintyminen vannoutuneena presidentin oikeuksien puolustajana tulisi paremminkin nähdä presidentti Tarja Halosen puolustajana. Eilisiltaisessa ohjelmassa hän jopa sanoi, että ei hänellä ollut koskaan mitään sitä vastaa, että presidentti oli hänellä mukana huippukokouksissa, niin mutta mitäpä muuta voisit edes sanoa? Heinäluoma roikkuu kaksin käsin kiinni demareiden viimeisessä selkeässä vallankuvassa.
Minusta aivan turhaan. Suomessa presidentin valta on tällä hetkellä muutakin kuin Euroopan-neuvoston kokouksien lautasten määrään sidottua arvovaltaa. Mielipidevaikuttajana presidentin asema on yksiselitteisen kova. Hänen esittämiään asioita kuunnellaan Suomessa aina. Tämä turha riita kuitenkin voi vain murentaa tämän instituutin arvovaltaa.
Esimerkiksi eduskunnan puhemies Sauli Niinistö käyttää hänelle kuuluvaa vaikutusvaltaa aivan eri tavalla kuin istuva presidentti. Voisi jopa sanoa, että hän on täyttämässä sitä aukkoa minkä presidentin epäuskottava ja ainainen lautaskiista avaa todelliselle mielipidevaikuttamiselle. Sanon näin, koska katson, että presidentillä on kyllä etulyöntiasema vaikuttamisessa, mutta jo hän käyttää asemansa tuoman mahdollisuuden aina samasta asiasta riitelemiseen, niin hän on ulkona ihan omasta syystään.
Heinäluoma haluaisi pitää presidentti Tarja Halosen valtakunnan ykköspäättäjänä ja Halonen taas pitää demariaatteen mukavasti koko ajan esillä. Asian ymmärtää, onhan heillä takana vankka yhteinen peruskoulutus ammattiyhdistysliikkeessä. Jotenkin vain tuntuu siltä, että kellon viisareiden siirtäminen tälle vuosituhannelle tämänkin parivaljakon osalta olisi jo aiheellista. Ainakin se olisi Suomen etu, miksei myös demareidenkin