Katsellessani aamun ohjelmatarjontaa, meinasi kahvi läikkyä pahemman kerran kun kollegani Harri Jaskari joutui heti aamutuimaan kommentoimaan Aamulehden uutisointia. Aamulehti (16.12.09) uutisoi näyttävästi, että Verohallituksen uusi arvostamisohje rokottaa perijöitä ja lahjojen saajia. Aamulehden mukaan uusi ohje voi nostaa merkittävästi muun muassa kiinteistöjen, peltomaan ja metsän arvoa ja siten perittävää veroa.
Hyvin Harri tilanteesta selvisi, kun muistutti, että ei se ainakaan kuulosta hallitusohjelman mukaiselta tekstiltä. Siinähän lähdettiin Kokoomuksen ehdotusten mukaisesti alentamaan perintöverotusta ja joka on myös jo toteutettu.
Perintö- ja lahjaverolaki (9 §) lähtee siitä, että omaisuus arvostetaan käypään arvoon. Lain mukaan käyvällä arvolla tarkoitetaan omaisuuden todennäköistä luovutushintaa (eli todennäköistä kauppahintaa). Perintö- tai lahjaveron peruste on se arvo, mikä omaisuudella oli verovelvollisuuden alkamishetkellä.
Tähän mennessä lain henki ei ole täysin toteutunut, koska arvostamisohjeet ovat Suomessa olleet virastokohtaisia. Ei ole ollut yhtenäistä ohjeistusta, mikä on asettanut perinnönsaajat eri asemaan riippuen mm. siitä, missä kunnassa he asuvat.
Ohjeistuksen uusimisessa on kyse oikeudenmukaisuudesta kahdellakin tapaa. Ensinnäkin perijät ja lahjoja saavat on asetettava samaan asemaan riippumatta siitä, minkä verotoimiston alueella sattuu asumaan. Vielä tärkeämpi peruste on se, että erilaisia perintöjä saavat asetetaan samanarvoiseen asemaan. Perintöveron suuruus ei saisi vaihdella sen mukaan, periikö esim. maata, asunnon tai selvää rahaa.
Koko Suomessa ohjeistus on saatava samaksi. Uuden arvostamisohjeen ensisijaisena tavoitteena on, että käytännöt ja menettelyt käyvän arvon antamiseksi ovat valtakunnallisesti yhtenäisiä. Tämä on välttämätöntä kansalaisten yhdenmukaisen verokohtelun takaamiseksi.
Terve
Kouvolassa ei juuri mikään muutu. Meillä on jo nyt perintövero laskettu lähelle todellista verotusarvoa. Käytännössä tämä on merkinnyt sitä, että asianajat tietävät minkä arvon verottaja hyväksyy ja sen mukaan toimitaan edelleen. Edelleen 70 % perinnönsaajista hyötyy jo aikaisemmin tehdyistä muutoksista.
Suurin muutos tulee maatilojen ja maiden, peltojen perintöjen jakoon. Siellä on ollut maantapa arvostusten osalta aika keskustalainen ja veroja ei olla maksettu juurikaan.
Eli sanomani on, että vielä en itse ainakaan tiedä minkään menneen pahasti pieleen.
Hyvää Joulun odotusta
Jari