Valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja, pitkäaikainen ja kokenut keskustapoliitikko Hannes Manninen on heittänyt keskustan hallitusankkurin otsikoihin. Hän pelkää perussuomalaisten niin vahvaa kannatuksen nousua, että haluaisi jo nyt aloittaa keskustelun kolmen suurimman puolueen muodostamasta hallituksesta. Hän tietysti laskee, että keskusta kuuluisi joukkoon.
Hän ei asiasta puhu leikillään – olisihan tämä ehkä heidän ainoa oljenkorsi vallassa pysymiseksi. Pelkona tietysti hänellä entisenä kuntaministerinä on, että kunta – ja palvelurakenneuudistusta viedään eteenpäin ilman keskustan jarruttavaa vaikutusta. Heidän hallinnolliset himmelinsä purettaisiin ja Suomesta tulisi dynaamisempi ja kilpailukykyisempi.
En ymmärrä miksi yhden puolueen (Ps) kannatuksen nousu pakottaa näin epädemokraattisen vaihtoehdon punnitsemiseen. Ne puolueet, jotka vaaleissa menestyvät tekevät ohjelman seuraavaksi nelivuotiskaudeksi ja sillä selvä. Ei se voi olla lähtökohtaisesti niin huono ohjelma, että ennen vaaleja pitäisi sopia jostain muusta tavasta toimia.
Mannisen peräänkuuluttama ”vahva ja yhteistyökykyinen enemmistöhallitus, joka kykenee toimimaan hankalissa oloissa myös vaikeina aikoina”, syntyy mielestäni vastuullisen ja yhteisesti sovitun ohjelman sekä siihen sitoutumisen kautta – ei siis etukäteen sovitun koalition kautta.
Pelko siitä, että kansa valitsee väärin, on saanut keskustan liikehtimään. Valtioneuvos Johannes Virolaisen ”Kansa on puhunut, pulinat pois”, toimii edelleen vaalien jälkeisen elämän ohjenuoraksi oikein hyvin.