Pääministeri Mari Kiviniemi ei Ylen uutisten mukaan halua kerjäämisen kieltävää lakia, hän myös sanoo suhtautuvansa siihen torjuvasti. Oleellista on kuitenkin se, mitä pääministeri ei sanonut. Eli, ettei lakia säädetä. Halutessaan hän voisi niin tehdä ja torpata koko lakiesityksen.
Helsinkiläisenä Kiviniemi ei sitä kuitenkaan tee.
Minäkin pidän kerjäämisen kieltävän lain säätämistä kovana keinona ongelman ratkaisemiseksi. Mutta kyseessä on nyt ammattimaisen kerjäämisen ja sen organisoimisen kieltäminen. Silloin puhutaan ihan jostakin muusta kuin tavallisesta kerjäämisestä.
Eivät minua häiritse Helsingin keskustassa istuskelevat romanimummot pahvimukeineen sen enempää kuin perinteiset parin euron pummaajat. Se minua kuitenkin häiritsee, että vaikka antaisin joka päivä tuhat euroa samalle mummolle aseman kulmalla, on hän siinä samassa paikassa uudelleen joka aamu yhtä resuisena. Rahat menevät kerjäyksen järjestäneelle organisaatiolle. Mitä enemmän saat kerjäämällä päivässä kasaan, sitä varmemmin joudut takaisin kadulle töihin. Pois pääsee ainoastaan huonolla tuloksella.
Toimiessaan laki estäisi näiden mummojen kuljettamisen Suomen pakkasiin istumaan kylmälle katukivetykselle pahvimuki kourassa. Nyt suunnitteilla oleva lakiesitys ei edes yritä puuttua perinteiseen jokamiehen oikeuteen kerjätä.
On totta, ettei ammattimaisen kerjäämisen kieltäminen lopettaisi köyhyyttä maailmasta. Mutta ei sen sitä tarvitsekaan tehdä – riittää kun kerjäämisen ammattimainen ja ihmisiä orjuuttava toteuttaminen loppuu Suomessa.