Yleinen

Vanhuspalvelulain rahoitus kuntoon säästöillä

Vanhuspalvelulain sisällöstä käydään tiukkaa kädenvääntöä juuri nyt hallituskumppaneiden kesken. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että jotain olisi tehtävä, jotta ikäihmisten oikeus hyvään hoitoon toteutuu. Vain keinoista ollaan eri mieltä.

Demareiden peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson esittää, että vanhusten laitoshoidon sitova henkilöstömitoitus olisi 0,7 hoitajaa vanhusta kohden. Aikaisempi esitys oli 0,5 hoitajaa per vanhus ja lopullista esitystä ei kannata vielä arvailla, sillä sen verran hukassa ministerillä on pilkun jälkeiset desimaalit.

Ongelman keskiössä on raha. Aikaisempien linjausten mukaisesti valtion pitäisi kompensoida lisärahoituksella kunnille aiheuttamansa lisäkustannukset. Mariaa moinen asia ei tunnu huolettavan, vaikka niin valtio kuin kunnatkin velkaantuvat jo nyt raskaasti. Ratkaisu ei voi olla se, että valtio antaa lisärahaa kunnille, jonka se korjaa takaisin veronkorotuksin.

Tällä hetkellä, aivan ansaitusti, vanhustenhuolto on keskustelun ytimessä. Ennen tätä keskustelua oli joku toinen asia maailman tärkein ja kohta taas tulee uusi asia joka ohittaa kaiken muun. Olemme kuitenkin tilanteessa, jossa hyvinvointivaltion kustannuksia ei voi enempää lisätä. Ei, vaikka olisi kuinka monta tärkeää asiaa oven takana odottamassa.

Aivan loogisesti ajatellen, uusien tärkeiden asioiden tullessa esiin, joku toinen asia alkaa olla vähemmän tärkeä. Nyt olisikin aika alkaa miettiä mitä voisimme jättää tekemättä jotta rahaa jäisi tämän hetken ongelmien hoitoon. Muuten edessä ovat ankeat ajat.

Ministerit ja ministeriöt tulee haastaa huomattavasti vastuullisempaan rahankäyttöön kuin nyt on ollut tapana. Kustannuksia ei voi lisätä jos rahaa ei ole. Ymmärrän, että on poliittisesti vaikea esittää säästöillä rahoitettavaksi vanhustenpalvelulakia parannuksineen. Mutta jos haluamme esiintyä vastuullisempana valtiona kuin Kreikka, on se nyt välttämätöntä.