Rohkeutta tulevalle valtuustokaudelle

Kouvolan Sanomat uutisoi aamun lehdessään (7.9 2012) Kouvolan kaupungin 60 miljoonan euron säästötarpeesta seuraavan kolmen vuoden aikana. Juttua ryydittääkseen oli otettu mielipiteet poliittisten ryhmien puheenjohtajilta ajatuksia tulevista säästökohteista. Jutussa olisi voinut painottaa, että ajatukset ovat henkilökohtaisia, ei ryhmän kanssa sovittuja.  Esimerkiksi Kokoomus ei ole edes keskustellut ryhmässään lasten kotihoidon Kouvola- lisän kohtalosta, vaikka asia olisi nyt uudelleen arvioinnin kohteena.

Jutussa Ratamo – keskus oli investoinneista giljotiinin alla, mikä ei ole suuri ihme, koska haastatelluista poliittistenryhmien puheenjohtajistosta suuri osa oli äänestyksissä tappion kärsineiden ehdotusten kannalla.  Ihmetystä minussa herätti Ratamon poistaminen investointilistalta myös siksi, että kaikki olivat kuitenkin yksimielisiä siitä, että terveydenhuoltoon, lapsien tai vanhusten palveluihin ei leikkuria saa kohdistaa.

Kannattaa huomata, että mikäli Ratamoa ei rakenneta, tarkoittaa se kaiken julkisenpuolen erikoissairaanhoidon valumista Kotkaan muutaman vuoden sisällä. Ratamo jos mikä pitää rakentaa jos haluamme hyvää perusterveydenhuoltoa ja tarvitsemaamme erikoissairaanhoitoa Kouvolassa. Ratamo on todellinen satsaus Kouvolan seudun ihmisten hyvinvointiin tulevaisuudessa, erityisesti juuri lasten ja vanhusten kannalta katsottuna.

Kouvolan rakentaminen on kohdannut mielestäni odottamattomia ongelmia juuri valtuutettujen päätöksenteon osalta. Ei niinkään virkamiesten valmistelun, vaikka näin julkisuudessa on annettu ymmärtää. Valitetaan päätöksistä, jotka on äänestyksessä hävitty, vain huomionarvon ja asioiden viivyttämisen vuoksi. Nyt samat tahot ehdottavat säästökohteiksi jo päätettyjä hankkeita, hankkeita, joissa heillä on sisällä Kouvolan kaupungille ja sen asukkaille todella kalliiksi tuleva valitus.

Olemassa oleva Kouvola tarvitsee tulevalla valtuustokaudella tulevaisuuteen uskovan valtuuston. Valittamalla ja uudistuksia lykkäämällä meiltä loppuvat rahat aivan varmasti. Mielestäni ei saa myöskään takertua valheelliseen rinnakkaistodellisuuteen, jossa kaikki olisi hyvin jos mitään ei olisi tehty.

Päätökset palveluorganisaatioista ovat nyt suurelta osin tehty, uskallusta kaupungin organisaation uudistamiseksi on tulevalla valtuustokaudella löydyttävä. Mitä enemmän uskallusta kaupungin organisaation virtaviivaistamiseksi löytyy, sitä vähemmän palveluihin tarvitsee enää koskea. Siitä lapset ja vanhukset hyötyvät varmasti kaikkein eniten.