Kouvolana kaupunginvaltuuston, eilen (9.12) päättämässä budjetissa ei olisi ollut jakovaraa, vaikka siihen äänestyksien jälkeen päädyttiinkin. Alan tosissani uskomaan, että kokoomukselle jaetaan joka vuosi eri sisältöiset budjettikirjat, tai sitten niitä ei vain osata lukea.
Kokoomus kertoi jo hyvissä ajoin, että elämme sellaisessa suhdannekuopassa, että ylimääräisistä kaupungin taloutta rasittavista menoista tulee luopua. Vaalikampanjoita ei saa käydä kaupungintalouden kustannuksella.
Hävisimme äänestykset Kouvola- lisän maksamisesta ja omaishoidon lisän vapaan maksamisesta. Lisäksi teimme esityksen elinkeinotoimen rahoituksen leikkaamisesta, jonka hävisimme yhdellä äänellä. Näiden rahallinen arvo oli yhteensä 1,7 miljoonaa. Nyt ne rahoitetaan lisälainan otolla, eli kuntalaisen kukkarosta.
Äänestytimme myös Jokirannan (kesk) tekemän esityksen KSAO: Anjalan Konehallin investoinnista (750 000) jo ensi vuodelle. Kyseisen konehallin tarpeellisuudesta on suuri epäilys ja emme halunneet rakentaa halleja varastoon. Numeroin 33-26 voitimme äänestyksen.
Jokirannan esitys 2 miljoonan euron hyödyn hakemisesta kaupungin metsäomistuksesta hakkuiden myötä ei myöskään saanut kannatusta. Kyllähän palomäen voi hakata paljaaksi, mutta sille ei taida löytyä kannatusta edes kanta Kouvolan ulkopuolelta. Pahimmillaan se olisi ollut vain lumerahaa budjetin sisällä.
Uskallan ihmetellä ääneen tätä Keskustan, Demareiden ja Perussuomalaisten toimintaa. Kuluneen vuoden aikana olemme istuneet lukemattoman määrän kokouksia etsiessämme keinoja päästä talouden kurjimuksesta eroon. Olemme lomauttaneet henkilöstöämme ja sopineet henkilöstön vähentämisestä 600 työntekijän verran, mutta silti meillä on varaa pitää yllä toimintoja, joita emme välttämättä tarvitse tai palveluita jotka ovat tuottamistavaltaan kalliita.
Sanoin eilen valtuustossa, ”Talouden tasapainottaminen ei siis jää kiinni siitä, että emme osaa sopia asioista. Teot vain vielä pitäisi saada sanojen ja sopimusten veroisiksi. Uusien menolisäyksien aika ei ole nyt, rahaa ei voi jakaa silloin, kun itse velkaannutaan.”
Sanoin myös, että tämä tie on veronkorotusten tie. Sillä tiellä ollaan nyt.