Hallitus päätti osana pelastustoimen rakenneuudistusta vähentää pelastuslaitosten määrää 22:sta yhteentoista. Tarkentunut rahallinen säästötavoite on ministeri Päivi Räsäsen mukaan nyt 7,5 miljoonaa euroa. Pelastuslaitosta kohden se tekee siis n. 340 000€.
Syystäkin pelastuslaitoksilla ollaan hieman ymmällään. Ymmärretään kyllä, että rakenneuudistukset ovat tulleet jäädäkseen myös julkiselle puolelle, mutta mitä nyt säästetään? Tämä ministeri Räsäsen ajama säästö on täysin teoreettinen ja se on vain 0,75% valtion ajamasta miljardin säästöstä.
Kunnallisena päätöksentekijänä ihmettelen, että ennen kuin Räsänen tämän asian kanssa tuli ulos, hän ei käynyt keskusteluja kuntien kanssa. Siis miksi keskusteluja ei ole käyty ensin pelastuslaitosten omistajien kanssa? Omistajathan ovat voineet tehdä merkittäviä säästöpäätöksiä lain suomissa puitteissa jo nyt. Esimerkiksi Kouvola on Kymenlaakson pelastuslaitoksen suurimpana omistajana ilmoittanut säästötavoitteekseen seuraaviksi kolmeksi vuodeksi 400 000 € per vuosi. Tämä tarkoittaa lähes miljoonan euron säästöä vuosittain koko laitoksen alueella.
Ministeri Räsäsen julkisuuskampanja säästöjen tekijänä ja rakenneuudistajana on mitä suurimmassa määrin harhaanjohtavaa. Hänen hokemansa ”uudistus ei hidasta ambulanssin tai paloauton kulkua” osoittaa sen hyvin. Rakenneuudistuksella ei siis toteutuessaan ole mitään vaikutusta, ei toimintaan tai edes kuntien talouteen!
Vaikka kaikki pelastuslaitokset lopetettaisiin Suomesta, ei sillä olisi kuntien talouden suunnitteluun juurikaan vaikutusta. Marginaalit ovat niin pienet.
Koko uudistushuumassa unohdetaan kokonaan, että pelastustoimen osalta rakenneuudistus tehtiin jo 2004. Tuolloin yli 400 kunnallisesta pelastuslaitoksesta siirryttiin 22 alueelliseen pelastuslaitokseen. Uudistus on koettu onnistuneeksi ja sen suomista rakenteellisista uudistuksista aletaan pikkuhiljaa hyötyä.
Pelastuslaitosten vähentämisvimmassa on paljon samoja piirteitä kuin hätäkeskusuudistuksessa. Se voidaan tehdä, mitään toiminnallista hyötyä siitä ei ole, mutta työpöydän takaa teoreettisesti tarkasteltuna saattaa siitä syntyä säästöä. Mutta kuten hätäkeskusuudistuksessa, ei kukaan pysty käsi sydämellä sanomaan, onko tämä askel eteenpäin vai taaksepäin.
Jotenkin tuntuu siltä, että Sisäasiainministeriö säästäisi kaikkein eniten lopettamalla oman suunnittelutoimensa. Tämä teoreetikkojen iltapäiväkerho on tullut kunnille todella kalliiksi.
Hätäkeskusuudistuksessa siirryttiin valtiolliseen, kuuden suuren hätäkeskuksen järjestelmään. Luvattua toiminnallista varmuutta ei ole saavutettu, tietojärjestelmät puuttuvat edelleen ja yksiköiden vasteajat vain kasvavat.
Kunnat ovatkin joutuneet hätäkeskusuudistuksen loppulaskun maksajiksi. Pelastuslaitokset ovat perustamaan alueellisia tilannekeskuksia, jotta toimintavarmuus säilyisi hädän hetkellä. Loppuvuodesta oli kaksi suurempaa myrskyä, joiden aikana hätäkeskusten toiminta ruuhkautui niin paljon, että kunnalliset tilannekeskukset joutuivat hoitamaan hätäkeskusten hommat avunpyyntöjen välittäjinä yksiköille.
Kuntien ja valtion talous ovat kovilla ja rakenteellisia uudistuksia tarvitaan. Suomen tulee uudistua. En kuitenkaan aloittaisi uudistusta sieltä, missä asia on jo hoidettu. Mikäli normitalkoita ei saada ulotettua terveydenhuoltoon ja koulutoimeen, ei näistä talkoista ole mitään hyötyä.
Tällä rakenneuudistuksella on pelastustoimelle sama vaikutus, kuin minä säästäisin poikani Artun viikkorahoista. Suuri poru, mutta ei taloudellista merkitystä. Sanonkin ministeri Räsäselle: älä auta Suomen kuntia tässä asiassa, meillä ei ole varaa siihen.