Suomen alkoholipolitiikka on tullut tiensä päähän ja siksi pieni korjausliike ei enää auta. Nyt olisi aika täydelliselle suunnanmuutokselle ja siirtyä 2000-luvulle muun Euroopan kanssa. Suomen on luovuttava valtiollisesta alkoholimonopolista, koska sillä ei saavuteta niitä terveyttä edistäviä tuloksia, joilla sitä perustellaan. Päinvastoin, haitat ovat kasvaneet muuta Eurooppaa nopeammin.
Suomen alkoholipolitiikassa on yksi valuvika ylitse muiden. Siinä pidetään suomalaisia tyhminä. Lainlaatija uskoo, että kun sanotaan, että halpaa viinaa ei saa tuoda kuin omiin tarpeisiin, niin se riittää. Tämä siitä huolimatta, että ihmiset ja tavarat saavat liikkua vapaasti EU-alueella.
Suomalaisten työpaikat ovat toinen suuri huolenaihe keskusteltaessa alkoholipolitiikasta. Kyse ei ole pelkästään panimoalasta vaan myös ravintola-alan selviytymisestä. Virosta tuodaan vuodessa alkoholia enemmän kotikäyttöön kuin ravintolat myyvät.
Tätä alkoholinkulutusongelmaa ja monopolia pidetään yllä vääristämällä kulutustilastoja. Viimeisin tilasto osoitti, että Suomessa alkoholin kulutus olisi pudonnut 0,1 litraa puhdasta alkoholia per asukas. Samassa tilastossa kerrotaan, että virolaiset kuluttaisivat 50 % enemmän puhdasta alkoholia kuin suomalaiset. Tallinnan satamassa käydessämme sokea Reettakin huomaa kumman maan kansalaiset sitä viinaa hamstraavat.
Pidämme tätä tilastollista harhaa yllä tietoisesti. Saamme siitä paremman omantunnon ja oikeutuksen järjettömiin päätelmiin. Peruspalveluministeri Huovinen näyttää omalla tahollaan mallia siitä kuinka naivia päätöksenteko voi olla. Hänen mielestään pitää katsoa, että matkustajatuonti ei lisäänny, ja että ennen lakimuutosta tarvitaan vakavia keskusteluja alkoholin haitoista. Lisäksi hän ei halua, ”että Suomeen syntyy sellaista harmaata markkinaa, jossa pakun perästä myydään mitä tahansa, kelle tahansa ja minkä ikäisille tahansa.”
Tiedoksi ministerille, että nämä markkinat ovat jo meillä ja että hänen pelottelunsa keinoista alkoholin kulutuksen hillitsemiseksi vain voimistavat ilmiötä. Uhkailut veronkorotuksilla tai keskioluen laimentamisella eivät kulutusta hillitse, vaan siirtävät ostamisen kohta kokonaan Viroon.
Ministeri Huovinen otti kantaa alkoholipolitiikkaan Sdp:n Tallinnan-risteilyllä. Demarit olivat lähteneet Tallinnaan säästämään kustannuksissa. Puolueet ovat jo aikaa sitten huomanneet, että Tallinnan-risteilyt ovat ainoita paikkoja, johon kokousväkeä saadaan paikalle. Mistähän se johtuu?
Kun alkoholilakia muutetaan, kannattaisi muistaa, että suomalaiset eivät ole tyhmiä ja Virossa osataan tehdä bisnestä. Jos viinan hinnaneroa edelleen kasvatetaan Viron ja Suomen välillä tai jos Suomessa saatavuutta vaikeutetaan, siirtyy ostaminen yhä enemmän rajan taakse.
Miten tämän asian älyäminen voi olla niin vaikeata? Ymmärrän kyllä alkoholista syntyvien ongelmien laajuuden, mutta on todella tyhmää antaa alkoholista saatavat veroeurot Viroon ja itse maksaa kasvavat terveydenhuollon kulut.
Suomalaisten todellista alkoholin kulutusta ovat lisänneet suuret, hamstratut viinavuoret kotien autotalleihin ja varastoihin. Viinan hamstraamisesta on tullut koko kansan huvi, josta ketään ei syyllistetä. Suomalaiset tietävät, että vaikka ministeri ihmettelee, katselee ja moittii, niin kaverit eivät. Olisi tyhmää maksaa liikaa.