Veroihin 0,5 prosenttiyksikön korotus, palveluverkko tiivistyy

Kouvolan kaupunginhallitus (10.11.2014) löysi viikon neuvottelutauon aikana ratkaisuesityksen, jolla äänestyksen jälkeen sovittiin ensivuoden budjettiin tehtävistä leikkauksista ja veronkorotuksista. Kaupunginjohtajan esittämä 0,5 % veronkorotus ei saanut pelättyä korotusta, vaan palveluverkkoon suunnitellut karsinnat vietiin läpi lähes muuttumattomana.

Talouden tasapainoon hyväksytty esitys ei johtanut, mutta mielestäni se on oikean suuntainen. Rakenteellinen alijäämä on sen verran suuri, että tasapainon hakeminen ei onnistu vuodessa, eikä kahdessa.

Olen päätökseen tyytyväinen. Viikko sitten, kun päätöksenteko ei onnistunut hallituspöydässä, niin minua harmitti. Kokoomuksella olisi ollut valmiudet jo silloin tehdä päätöksiä, mutta päätettiin vielä kerran siirtyä neuvottelemaan. Se selvästi kannatti, kun kymmenestä valtuustoryhmästä seitsemän pääsi sopimukseen.

Päivän uutisoinnissa ei vielä ole näkynyt, että valtuustoryhmät sopivat myös henkilöstön eläköitymisen tiukasta hyödyntämisestä. Tavoitteena on löytää tällä tavoin vielä muutama lisämiljoona säästöä.

Ensi maanantain valtuustossa hallituksen esityksestä varmasti keskustellaan, mutta uskon, että esitys viedään läpi sovitusti. Perussuomalaisten ja vasemmistoliiton jääminen sopimuksen ulkopuolelle on selviö ja 8 hengen demariryhmän kanta on hämärän peitossa.

Suomalaisen kuntakentän taloudelliset vaikeudet ovat olleet jo pitkään tiedossa. Palvelurakennetta ei päästä uudistamaan niin kuin pitäisi, kun kuntarakenteeseen ei uskalleta tehdä muutoksia. Kun asioiden sopiminen ei onnistu, jää veronkorotukset ainoaksi keinoksi selviytyä alijäämistä.

Kouvolassa muutokset palvelurakenteeseen ovat olleet mahdollisia ja niitä on tehty tasaisesti yhdistymisen jälkeen. Helppoja ne eivät ole, alueelliset erot palveluissa ovat suuria ja ajallinen ero kuntalaisilla palveluiden äärelle muuttuu.

Toivoa vaan sopii, että valtiolta ei tulisi lisävelvoitteita kuntien suuntaan. Kouvola on sopeuttanut omaa toimintaansa jo lähes 3 veroprosenttiyksikön verran. Tähän astikaan sopeuttaminen ei ole ollut helppoa, mutta kohta se on lähes mahdotonta.