Talousarviovaltuusto 2014 purkissa

Kouvolan kaupunginvaltuusto sai eilen (1.12.2014) päätökseen ensi vuoden talousarvionsa. Kaksi viikkoa aikaisemmin päätimme jo perusopetuksen palveluverkot, lukioverkot ja veroprosentin. Nyt käsiteltiin kaikki muu ja olen käsittelyyn tyytyväinen. Kaupunginhallituksen esitykseen ei tullut muutoksia, eli suunnitelmakauden talouden tasapainotustalkoot saavat odotetun jatkon.

Kulunut vuosi on ollut Kouvolalle melkoista talouden turbulenssia. Tasapainoilu Soteasioiden kanssa, omien palveluverkkojen uudistaminen ja muut erilaiset selvitykset ovat työllistäneet niin virkamieskuntaa kuin päätöksentekijöitä.

Eilinen valtuuston kokous vahvisti uskoani siitä, että Kouvolassa ollaan löytämässä oma vastuullinen tyyli hoitaa asioitamme. Usein unohdamme, kuinka paljon olemme omaa talouttamme sopeuttaneet omilla toimillamme samaan aikaan, kun valtiolta velvoitteiden määrä kasvaa ja paperiteollisuuden alasajo runtelee seutukuntaamme. Lähes kolmen veroprosentin sopeutus kaupungin toiminnoista muutamassa vuodessa on erinomainen tulos.

Esimerkiksi asettamamme tavoite 600 henkilön vähentäminen organisaatiosta on lähes valmis. Lisäksi tuottavuuden kasvun ansiosta kaupungin talous on vahvistunut. Terveydenhuollon kustannukset laskivat viime vuonna ja kuluvan vuoden ennuste on samansuuntainen. Samaan aikaan verrokkikunnat tuskailevat kustannusten nousun kanssa.

Ihan ilman ihmettelyä emme eilen kuitenkaan päässeet. Vaikka kaupunginhallituksen esitys meni läpi esitetyn kaltaisena, niin huvittavaa oli, että niin perussuomalaiset, kuin keskustakin esittivät hyväksymäänsä esitykseen muutosesityksiä valtuustosalissa.

Perussuomalaiset hyväksyivät Ratamohankkeeseen varatut investointirahat hallituksessa, mutta valtuustossa Pekka Korpivaara (ps) hallituksen jäsenenä niitä valtuustossa tomerasti vastusti. Samoin hän esitti/kannatti jäähalliin suunniteltujen aitioiden rakentamisen hylkäämistä yhdessä Jorma Liukkosen (vas) kanssa, vaikka hallituksessa esityksen hyväksyi.

Yllätyinkö tästä politikoinnista? En yllättynyt, jo varsin tuttu toimintatapa Pekalta.

Keskustalta meni samalla tavalla asiat sekaisin yksityistierahojen käsittelyn yhteydessä. Hallituksessa valtuustoryhmän puheenjohtaja Jokirannalla (Kesk) ei ollut asiaan mitään huomautettavaa, mutta politikointi alkoi sitten valtuustossa. Onneksi muut asian oivalsivat ja vastuullisuus säilyi asiasta päätettäessä.

Yllätyinkö tästä politikoinnista? En yllättynyt, jo varsin tuttu toimintatapa Keskustalta.

Ps. Olisin kyllä mielelläni kuullut eduskuntavaaliehdokkailta kannanottoja talouteen, tehtyihin päätöksiin tai kaupungin tulevaisuuteen. Nyt ne jäivät kuulematta, ehkä rohkeus löytyy vaalien jälkeen.