Arkkipiispa Kari Mäkinen otti kantaa tasa-arvoisen avioliittolain käsittelyyn tuomalla esiin ajatuksiaan siitä, miten asian käsittely vaikuttaa kirkkoon. Nostan arkkipiispa Mäkiselle asian johdosta hattua. Hän tiesi, kuinka vaikea asia tasa-arvoinen avioliitto on kirkon sisällä, ja millaisen keskustelun hän esiinmarssillaan aiheuttaisi.
Arkkipiispa tiesi varmasti, että hänen näkemyksensä aiheuttaisi saman reaktion kuin Päivi Räsäsen julkiset kommentit asiasta kuin asiasta. Kirkosta eroaminen kiihtyy, vaikka alkuperäisellä asialla ei ole mitään tekemistä kirkon kanssa.
Mielestäni arkkipiispa Mäkinen on seurannut aikaansa. Vaikka kirkosta nyt erotaan kiihtyvään tahtiin, niin mikä olisi kirkon tulevaisuus, jos se ei nyky-yhteiskunnassa puolustaisi tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Nämähän ovat perusarvoja, johon nykyinen hyvinvointimme pitkälti perustuu.
Miksi avarasti maailmaa katsova nuori liittyisi tai kuuluisi kirkkoon, jos kirkko ei pysty sitoutumaan tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolustajaksi?
Kirkon perustehtävät ovat moninaiset. Erilaiset pyhät toimitukset ja jumalanpalvelukset ovat vain osa kirkon toimintaa. Lasten ja nuorten päivä- ja liikuntakerhot, pyhäkoulut, perhekerhot, rippikoulut ja muut leirit ja retket ovat toimintaa lapsillemme.
Kirkolta saamme tukea myös eri elämäntilanteisiimme. Perheneuvonta, palveleva puhelin, musiikkikasvatus, työ vanhusten parissa, vammaistyö ja erilaiset tukiryhmät ovat kirkon arkipäivää. Varmasti monille on tuttua myös kirkon taloudellinen tuki vähävaraisille.
Kirkon työ on siis hyvin monimuotoista. Kirkko on arjessamme enemmän kuin huomaammekaan.
Samaan aikaan, kun eroamme kirkosta, saamme kuulla erilaisista meitä järkyttävistä uutisista, jotka ovat aiheutuneet vanhempien uupumuksesta tai muista perheiden ongelmista. Miksi siis poistamme veron muodossa toiminnan edellytyksiä kirkolta, vaikka se työskentelee juuri niiden ongelmien parissa, joista olemme huolissamme?
Minulle kirkollisvero ei ole vero, joka on poistolistalla aina silloin, kun jokin yksittäinen asia nousee kepin nokkaan ja keskustelun keskipisteeseen. Kirkon on uskallettava uudistua ja seurata aikaansa.
Myös kirkko tarvitsee omat esitaistelijansa, jotka laittavat itsensä likoon vaikeiden asioiden keskellä. Vastuunkantajia tarvitaan myös kirkossa. Kirkolla on tärkeä osa yhteiskunnassamme, kirkollisveron maksaminen ei ole häpeä, vaan kunnia-asia muuttuvassa maailmassa.
Kirkollisvero on parasta lähimmäisen eteen tehtävää työtä, suosittelen.