Kouvola yrittää lisätä paikallisten ostojen määrää

 

DSC_1712

KS 29.1.2015  ( Positiivinen uutinen Kouvolalle )

Kouvolan kaupungin hankintapoliittisiin linjauksiin on kirjattu tavoite, että että vuoteen 2020 mennessä kouvolalaiset yritykset tuottavat puolet palveluista, jotka Kouvolan kaupunki ostaa ulkoisilta markkinoilta. Tällä hetkellä paikallisten yritysten osuus on määrällisesti 35 prosenttia.

Mitä keinoja kaupungilla sitten on paikallisuuden tukemiseksi?

— Kaikissa kynnysarvon alittavista eli alle 30 000 euron hankinnoista lähetetään hintakysely kouvolalaisille yrityksille, kertoo kaupungin hankintapäällikkö Marja-Liisa Jyrkilä.

Kaupunki pystyy myös helpottamaan pk-yritysten mahdollisuuksia pyytämällä hankinnasta osatarjouksia.

— Jos on esimerkiksi 200 000 euron arvoinen palveluhankinta, siitä voi muodostaa osioita. Me emme edellytä, että yhden palveluntarjoajan pitäisi hoitaa koko ketju.

Uusia paikallisia yrityksiä houkutellaan mukaan kilpailuun myös nettisivuiltaan löytyvän hankintakalenterin avulla.