Kaslinkin oma tuoteperhe kasvaa

Kaslink

KS 29.1.2015 (Positiivinen juttu Kouvolalle)

Perhemeijeri Kaslink aikoo laajentaa merkittävästi omaa Maire-tuoteperhettään.

Viime syksynä Kaslink lanseerasi Maire-nimellä kaksi laktoositonta maitojuomaa ja laktoosittoman kuohukerman. Oman tuotteen vastaanotto on ollut sen verran lupaava, että jatkoa seuraa.

Yhtiön toimitusjohtajaksi vuoden alussa siirtynyt Tuomas Kukkonen ei vielä paljasta sen tarkempia tietoja oman tuoteperheen laajenemisesta.

— Useita omia tuotteita, eli yli kymmenen, on tulossa tämän vuoden puolella. Maitopohjaisia tuotteitahan ne ovat, hän myhähtää.

Osa tuotteista tulee kauppoihin, osa menee suurkeittiöille.

— Etenkin Kymenlaaksossa lähiruokatuotteet ovat hyvässä huudossa, säestää Matti Kukkonen.

Veljesten isä, yhtiön perustaja ja pitkäaikainen toimitusjohtaja Raino Kukkonen istuu nyt yhtiön hallituksen puheenjohtajana.

Huomenna perjantaina Kaslinkilla juhlitaan laajennuksen harjannostajaisia. Tehdaslaajennus tuo 2 000 neliötä uutta tuotanto- ja varastotilaa. Samalla saneerattiin tehtaan vanhassa osassa sijainneet toimisto- ja ruokailutilat.