Kouvolan tilikausi nousi 8,3 miljoonaa plussalle — henkilöstömenoissa parin prosentin säästö

DSC_1712

19.2.2015 Kouvolan Sanomat

Kouvolan kaupunki ylsi ennakkotietojen mukaan vuoden 2014 tilikaudella positiiviseen tulokseen.

— Tämänhetkinen ennuste ylijäämäksi on 8,3 miljoonaa euroa, talous- ja rahoitusjohtaja Tuukka Forsell sanoo.

Muutetun talousarvion mukaan vuoden 2014 tilikaudella olisi kaupungille ja sen liikelaitoksille kertynyt alijäämää noin 15,5 miljoonaa euroa. Tilannetta keikautti useampi kertaluonteinen tapahtuma.

Kaupunki sai yhteiskoulun tulipalosta vakuutuskorvauksia 5,7 miljoonaa euroa ja Kouvolan Veden liiketoimintakaupasta noin 20 miljoonaa euroa. Tämän lisäksi kaupunki varautuu Carean alijäämien vuoksi tekemään tilinpäätökseen 6,3 miljoonan euron pakollisen varauksen.

— Laskin, että jos kaikki satunnaiset erät putsattaisiin pois, olisimme 11 miljoonaa euroa miinuksella. Olisihan sekin noin neljä miljoonaa euroa parempi kuin talousarvio, joten sikäli kehitys on hyvä, Forsell sanoo.

Henkilöstömenot vähenivät viime vuonna viisi miljoonaa euroa vuodesta 2013, jolloin henkilöstömenot olivat 278 miljoonaa euroa. Forsell pitää muutosta merkittävänä.

— Parin prosentin vähennys henkilöstökuluissa on aika huikea, koska vertailuvuonna 2013 lomautukset alensivat henkilöstökuluja.

Vuoden 2013 tilinpäätöksen mukaan lomautuksista ja talkoovapaista kertyi suoria henkilöstömenojen säästöjä yhteensä noin viisi miljoonaa euroa.

Kaupungin ostopalvelut kasvoivat viime vuonna. Toimintakate kasvoi ennakkotietojen mukaan 3,1 prosenttia. Toimintakate kertoo kuntataloudessa nettomenoista eli paljonko kuluista jää katettavaksi verovaroilla ja valtionosuuksilla.

Johanna Värjä
kouvolasilhuetti