19.2.2015 Kouvolan Sanomat Kouvolan kaupunki ylsi ennakkotietojen mukaan vuoden 2014 tilikaudella positiiviseen tulokseen. — Tämänhetkinen ennuste ylijäämäksi on 8,3 miljoonaa euroa, talous- ja rahoitusjohtaja Tuukka Forsell sanoo. Muutetun talousarvion mukaan vuoden 2014 tilikaudella olisi kaupungille ja sen liikelaitoksille kertynyt alijäämää noin…
Avainsana: Tilinpäätös
Kouvolan taloudessa kovat lukemat
Kouvolan kaupungin tilipäätöskertomus oli raskasta luettavaa. Tilinpäätös vuodelta 2012 on 15,5 miljoonaa euroa alijäämäinen, jättäen taseeseen kattamatonta alijäämää 8,5 miljoonaa euroa. Syitä talouden alavireyteen on lukuisia, maailman talouden epävarmuudesta aina Myllykosken paperitehtaan sulkemiseen. Kauppakeskus Veturin avautuminen ja viisumikeskuksen saaminen Kouvolaan…