Maailma muuttuu – Kouvola kiinni vanhassa, eli verot nousevat

Eilinen kaupunginvaltuuston kokous ei tarjonnut mitään uutta tai järisyttävää kokouskokemusta. Kaupungilta on edelleen rahat loppu, mutta äänestämällä lisäsimme kuluja tuleviksi vuosiksi. Kuntalaisten silmissä tilanne varmasti näyttää siltä, että kaikesta muusta voidaan tinkiä, mutta ei valtuuston omista menoista.

Kokoomusrintama hävisi yhdessä perussuomalaisten ja sitoutumattomien kanssa täpärästi äänestyksen valtuuston koon pienentämiseksi. Kaupungin väkiluku pienenee, kun sosiaali- ja terveyspalvelut ovat siirtyneet Kymsotelle, mutta se ei saa demareiden, KD:n ja keskustan mukaan vaikuttaa valtuuston kokoon.

Asiaa perusteltiin demokratian edustavuuden häviämisellä.

Olen edelleen asiasta eri mieltä. Demokratia toteutuu, vaikka valtuusto olisi vielä pienempi. Mutta se vaatisi, että kaikki hoitaisivat oman ruutunsa tinkimättömästi. Demareiden Maria Eloranta ryhmänsä yllätykseksi puki asian hyvin sanoiksi lausuessaan, että asia on vain näennäisdemokratiaa, että 59 valtuutettua takaisi syrjäkylien merkityksen.

Eroa oli myös aivan perustavaa laatua olevissa asioissa. Demareiden mielestä valtuutettujen työmäärä on lisääntynyt ja he esittivät myös lautakuntien puheenjohtajille mahdollisuutta puolipäivätoimisuuteen. Me kokoomuksessa asiaa ihmettelimme, onhan puolet tehtävistä ja henkilöstöstä siirtynyt Kymsoteen.

Puhuttiin jopa superlautakunnista, joka alkoi jo hieman hymyilyttää.

Oma lukunsa oli myös keskustelu apulaiskaupunginjohtajan tittelistä. Tittelistä, joka vasta perustettiin selventämään Kouvolan kaupungin kimuranttia sisäistä tilannetta. Kukaan ei oikein tiennyt mitä titteleiden taakse kätkeytyi. Ei sen enempää valtuutetut, kuin kansalaisetkaan tienneet, kuka on kenen johtaja tai kuka vastaa mistä.

Apulaiskaupunginjohtajan tittelistä päättäminen jäi pöydälle, kun valtuutettu Kuisma (sd) nosti esiin vanhan kaupunginvaltuustoa riivanneen ongelman kysymällä, onko viran lakkauttamisessa kyse kiusaamisesta ja onko asiasta tehty työoikeudellinen selvitys. Ajojahdiltahan homma taas vaikuttaa, eikä edellisestä tapauksestakaan ei ole kovin pitkä aika. Kustannusvaikutuksia tällä veivaamisella ei ole ja tehostamisesta ei ole kyse.

Kokoomus hävisi äänestyksen myös kaupunginhallituksen puheenjohtajan päätoimisuudesta. Olisimme tässä kaupungin taloudellisessa tilanteessa pysyneet vanhojen päätösten takana, mahdollisuus puolipäiväisyyteen riittää.

Mikäli haluamme johtajuutta lisätä kaupungin ylimmässä johdossa, ei se parane sillä, että luottamusmiehet ovat palkollisina kaupungintalolla aamusta iltaan. Operaatio lisää taas kustannuksia ja mahdollisuus roolien sekaantumiseen virkamieskunnan kanssa on ilmeinen. Tästä meillä on ihan riittävästi näyttöä.

Kuten jo aikaisemmin olen kirjoittanut, olemme vahvasti demareiden ja keskustan viitoittamalla tiellä, jossa verot nousevat ja vanha palvelurakenne jatkaa hidasta surkastumistaan. Kouvolan alijäämien kasvu-ura ei vaikuta ajattelutapaan, vaan halutaan tarrautua menneeseen. Maailma muuttuu- minä en, ajattelu elää vahvana Kouvolan valtuustossa. Milloinkahan sitä tulevaisuusnappulaa oikein painetaan?