Kokoomus haluaa taistella veronkorotuksia vastaan

Kokoomus on jo parin valtuustokauden ajan yrittänyt välttää veronkorotukset palvelurakenteita uudistamalla. Hävisimme jälleen kerran äänestykset ja kouvolalaisia kurjistava veropolitiikka jatkuu. On kuitenkin väärin syyttää Kokoomusta riidanhaluisen politiikan tekemisestä Kouvolassa. Olemme tarjonneet vaihtoehtoisen tien jatkuville veronkorotuksille.

Ei ole kokoomuksen vika, jos asiat eivät ole riidattomia. Meidän tarjoama vaihtoehto on erilainen kuin demareilla ja keskustalla. Emme halua liittyä yhteisrintamaan, joka välttelee välttämättömien, vaikkakin vaikeiden päätösten tekoa.

Miksi emme siis toimisi toisin, kun olemme jo huomanneet, että päättämättömyys tuo vain samat ongelmat eteen parin vuoden välein? On tosiasia, että palvelurakenteemme vaatii edelleen uudistamista tai nyt sovitut veronkorotuksetkaan eivät riitä kuin pieneksi hetkeksi, ja sama keskustelu veronkorotuksista on taas edessä.

Ja käsi sydämelle. Kouvola on todellinen muuttotappiokaupunki. Kuinka veronkorotus auttaa meitä selättämään tuon ongelman? Eikö viesti pitäisi olla juuri päinvastainen?

Tai miksi emme pienentäneet valtuuston kokoa, kun se kerran oli mahdollista. Miksi nämä taloustalkoot eivät kosketa valtuuston hyvinvointia? Oman toiminnan tarkoitus on unohdettu ja ajatellaan vain seuraavia vaaleja ja äänimääriä.

Meillä ei ole varaa taloutta kuormittaviin kompromisseihin ja lehmänkauppoihin. Viranhaltijoiden ja talouden tasapainottamiseksi yhteisesti perustettujen työryhmien yksimielinen sanoma, ”tehkää päätöksiä”, on hylätty kerta toisensa jälkeen.

Pahinta tässä päättämättömyydessä on se, että olemme uuden Kouvolan aikana tekohengittäneet palveluverkkojamme kertaluonteisilla erillä sekä korottaneet veroja ja samalla yksinkertaisesti laiminlyöneet kaupunkimme kehittämisen.

Kokoomus on tarjonnut tälle toiminnalle vaihtoehtoa. Ei mitään hokkuspokkus -temppua, vaan vastuullista päätöksentekoa. Menot ja tulot samalle tasolle. Palveluverkko vastaamaan nykyistä kaupungin rakennetta ja kokoa. Kehitystyö käyntiin paremman tulevaisuuden hyväksi ja Kouvola nousuun.