Kansanedustaja Tossavainen soimasi hallituspuolueita (KS 26.6) sortumisesta liialliseen ylimielisyyteen. Hänen mielestään nykyinen hallitus tukeutuu liiaksi hallituskauden mittaiseen sopimukseen toteutettavista asioista. Tilanne saattaa olla hänelle itselleen uusi, mutta näin on toki ollut jo aikaisempien hallitustenkin aikana, sovitaan päälinjoista ennen yhteistyön alkamista.…
Avainsana: Kuntauudistus
Nuoret mukaan kuntauudistuskeskusteluun
Vahvojen peruskuntien muodostamista pohtineen asiantuntijaryhmän luovutettua oman raporttinsa uudesta mahdollisesta kuntajaosta Suomessa on keskustelu ryöpsähtänyt odotetusti railakkaaseen alkuun. Keskustelua sävyttää vahva poliittinen lataus, jota johtaa Keskusta omalla kuntakapinallaan. Erilaisia syitä miksi Suomen kuntakentän pitäisi näyttää samanlaiselta tulevaisuudessa kuin sata vuotta…
