Vuokratyövoimasta on tullut päivän sana palkattaessa uutta työvoimaa yrityksiin. Sanonta ”oma henkilökunta on yhtiön paras voimavara”, alkaa olla hieman kulunut. Ajat tietysti ovat muuttuneet ja sanotaan, että ne elävät jotka sopeutuvat. Viimeaikainen uutisointi on kuitenkin tuonut esille asioita, joita ei voi ohittaa aivan olan kohautuksella, ja samalla laittanut miettimään, onko tässä enää mitään järkeä.Työvoiman ulkoistaminen on päivän sana. Saneerataan vakituinen väestö ulos ja vuokrataan työvoimaa laillisesti tilalle. Jopa niin, että työpaikastaan potkut saanut henkilö saattaa tehdä vuokratyövoimana vähän ajan päästä samaa työtä samassa paikassa kuin aikaisemmin. Lomaa EI kerry, sairaslomia ei voi pitää ja varmuutta juuri mistään työaikalakiin liittyvästä ei ole. Kaikki tapahtuu aivan laillisesti.
Olisi helppoa tuomita vuokratyövoiman käyttö kokonaan. Mutta on aloja, joissa se toimii todella hienosti ja se tarjoaa esimerkiksi opiskelijoille helpon tavan päästä työnsyrjään kiinni. Vuokratyövoiman käyttö on myös yksi tapa yrittää pärjätä kiina-ilmiötä vastaan. Kun ei voi siirtää tuotantoaan ulkomaille ja elääkseen on pakko leikata raskaita työvoimakustannuksia, kaikki oljenkorret on käytettävä. Suomalainen työmarkkinakenttä on kuitenkin hajoamassa todella pahasti tässä työvoiman ulkoistamisen pakkokierteessä.
Lääkkeeksi on perisuomalainen tapa keksiä laki, jolla ulkoistaminen yksinkertaisesti kielletään. Olen varma, että sitä lakia sorvataan jo kiireen vilkkaan. Mutta onko se hyvä tapa hoitaa asia? Eikö olisi parempi miettiä, mistä tällainen tilanne johtuu? Eikö vuokratyövoiman käyttö ole vain oire jostakin? Mikäli vuokratyövoiman käyttö tehdään mahdottomaksi, niin tilalle tulee vain toinen tapa kiertää suomalaisia työvoimakustannuksia ja lainsäädäntöä ja homma menee vain koko ajan härskimmäksi.
Suomalaisessa työehtosopimuskentässä ja työnverotusmallissa on käynyt niin, kuin kävi tarinassa jossa tuuli ja aurinko kilpailivat siitä, kumpi saa takin pois miehen päältä. Mitä enemmän työntekijän oikeuksia parannetaan ja työnteettämistä verotetaan, sitä vaikeampi on löytää vakituista työpaikkaa. Toisin sanoen, mitä enemmän työnantajalle tulee lisävelvollisuuksia, sitä haluttomampi hän on palkkaamaan ketään vakituiseen työsuhteeseen perinteisin keinoin.
Voimme vain toivoa, että lainsäätäjien juhlapuheiden teema ” työllisyyden parantaminen ” johtaisi oikeisiin toimenpiteisiin ja meillä olisi taas varaa panostaa siihen yrityksen tärkeimpään voimavaraan, eli omaan, vakituiseen ja pitkäaikaiseen henkilökuntaan.