Keskustan juuri alkanut puheenjohtajakiertue kummastuttaa. Timo Kaunistoa lukuun ottamatta puheenjohtajaehdokkaat ovat sitä mieltä, että seuraava pääministeri voi tulla muustakin kuin vaalit voittaneesta puolueesta.
Kauaa ei ole vielä siitäkään kun nykyinen pääministeri Matti Vanhanen kertoi odottavansa jo kolmatta kauttaan pääministerinä. Oliko Keskustalla jo silloin haaveissa, että tapahtui vaaleissa mitä tahansa, niin keskustalainen jatkaa pääministerinä?
Mielestäni tällainen vaalien tulosta vähättelevä malli olisi mahdollista vain siten, että vaalit voittanut puolue luopuisi vapaaehtoisesti saamastaan ykkösmandaatista. Mitä siitä puoluetta äänestäneet kansalaiset mahtaisivat ajatella? Kuinka kävisi puolueen kannatuksen kun vastuun kanto ei kiinnosta?
Vaaleissa kansalaisilla on äänensä antamalla mahdollisuus vaikuttaa. Jos tämä demokratian kulmakivi viedään pois, ei syytä äänestämiseenkään enää ole. Ajatuskin siitä, että vaalien tulos päätettäisiin kabineteissa, puistattaa. Järjestelmän uskottavuuden kannalta on välttämätöntä kunnioittaa vaalien tulosta. Nyt tuntuu siltä, että keskustalaiset puheenjohtajaehdokkaat puhuvat itseään pääministeriksi kävi vaaleissa kuinka tahansa.
Kekkosen aika on ohi, eikä siihen ole paluuta. Vaaleja käydään jotta kansalaisten mielipide voisi näkyä ja kuulua. Nyt käyty keskustelu osoittaa ainakin yhden asian, jos ei muuta tullut taas todistettua niin ainakin se, että puolueelle vallasta luopuminen on paljon vaikeampaa kuin sen vastaanottaminen.