Yleinen

Ravintoloiden omavalvonta toimii

Varsinais-Suomen alueella poliisi teki viime viikonlopun aikana tehostetun tarkastuskierroksen alueen ravintoloihin. Tarkastuksia tehtiin yhteensä 176 anniskelupaikassa, joista kahdessa anniskeltiin alle 18-vuotiaille, kahdeksassa sallittiin päihtyneenä oleskelu ja neljässä anniskeltiin päihtyneelle.

Anniskeluun liittyviä säännöksiä noudatettiin pääsääntöisesti poliisin mukaan varsin hyvin. Myöskään järjestyksenvalvojien toiminnassa ei ollut juuri huomautettavaa.

Anniskelupaikat selvisivät siis tehdystä ratsiasta hyvin. Vanhana ravintoloitsijana on vaikea uskoa päihtyneiden alhaiseen määrään, mutta en epäile tarkastajien tarkkavaisuutta asiassa. Onnittelen mieluummin ravintoloita hyvin suoritetusta anniskelusta.

Miksi sitten kirjoitan asiasta? Kannattaako itsestään selvyyksiä luetella blokissaan?

Kansanterveystyön kannalta on oikeastaan aika tyhmää etsiä alaikäisiä tai humalaisia juuri ravintoloista. Oman kokemukseni mukaan niitä löytyy huomattavasti enemmän kävelykaduilta, puistoista ja muilta kokoontumispaikoilta. Nämä yleisen järjestyksen alueet ovat poliisin valvonnan alaisia anniskelualueita..

Eli mikäli alkoholia käyttävät nuoret kiinnostavat poliisia, niin heitä ei kannata etsiä paikoista, joissa on jo alkoholin anniskelun vuoksi ikäkontrolli. Ravintolat ovat myös viikkorahoistaan kännäävien nuorten paikoiksi aivan liian kalliita paikkoja. Ymmärrän kyllä anniskelupaikkojen tarkistamisien tarkoituksen ja tarpeellisuuden, mutta lukisin mielelläni joskus ratsiasta joka on tehty samalla resursoinnilla alaikäisten suosimiin ajantappo paikkoihin.

Tällä olisi varmasti kansanterveydellistä vaikutusta huomattavasti enemmän kuin yleensä vallalla olevalla käytännöllä, jossa syyllinen täytyy pystyä nimeämään sanktioita varten.

2 thoughts on “Ravintoloiden omavalvonta toimii

    1. Viikonlopun aikana tarkastettiin 1000 ravintolaa ja löydettiin 8 alaikäistä. Samalla tarkistus aktiivisuudella yleisen järjestyksen alueelle olisi löydetty Suomesta 1000 alaikäistä lasta… ja se olisi ongelma.

      Tykkää

Kommentointi on suljettu.