Presidenttipeli selvä

Paavo Lipposen ilmoittauduttua mukaan presidenttipeliin alkoi kulisseissa tapahtua. Näin on toki ollut aikaisemminkin, kun Paavo jotain tekee, niin silloin myös jotain tapahtuu. Puolueen puheenjohtaja Jutta Urpilainen ilmoitti, että hän on ollut asiasta tietoinen ja nyt todella tyytyväinen Paavon ratkaisusta. Tosiasiassa Jutta sai tietää asiasta samalla tavalla kuin muutkin kansalaiset puoluekantaan katsomatta aamun lehdestä.  Paavo on herännyt, vaviskaa demarit!

Paavon ilmoitus sai aikaan kisasta luopumisen ryntäyksen.  Eero Heinäluoma ilmoitti parin päivän jälkeen omasta ajatuksestaan luopua omasta pyrkyryydestään. Täysin odotettua, oma asema eduskunnan puhemiehenä on varmasti mieleinen ja riski tappiosta Lipposelle demareiden omissa karsintavaaleissa on liian suuri. Hävittyjä vaaleja on jo nyt liikaa…

Lasse Lehtisen vetäytymistä ei tarvitse ihmetellä yhtään enempää. Aikainen ilmoittautuminen kisaan mukaan oli häneltä oikea toimenpide, mutta ajan hukkaamien vaikenemalla omista tavoitteistaan amatöörimäistä räpeltämistä. Mies ei ollut ilmeisen tosissaan koko asian kanssa, toki sai nimensä lehtiin joksikin aikaa.

Niinistön valintaa presidentiksi ei Lipponenkaan pysty estämään. Väyrysen hän peittoaa jos Väyrysestä koskaan ehdokasta edes tulee. Ainoa uskottava ja varteenotettava vastaehdokas Niinistölle olisi ollut Suomen pankin pääjohtaja Erkki Liikanen (sd). Suomen pankki on hyvä alusta kasvaa presidentiksi, siitähän meillä on kokemusta.

Timo Soini tuskin lähtee kisaan mukaan kansaa naurattamaan. Tappio Niinistölle on selvä asia ja riski tappiosta Lipposelle liian kova. Soinin agendakaan irrottautua Eurosta ei kelpaa 80% suomalaisista ja näin ollen Soinin haave tehdä Suomesta pohjolan Albaania, ei toteudu.

Ravitermein, ”ei pärjää tässä seurassa”, sen Soinikin ymmärtää.