Kaupunginhallitus asetti taloustyöryhmän esittämään toimenpiteitä kaupungin taloudellisen tilanteen parantamiseksi. Työryhmän on tarkoitus tehdä esityksiä mm. henkilöstömäärään, palveluverkkoon ja investointien rahoitukseen. Tarkoitus on löytää uusia ratkaisumalleja kaupungin talouden tasapainottamiseksi hakemalla normaalin virkamiesvalmistelun rinnalle näkökulmia myös luottamusmiehiltä. Työryhmään ei nimetty yhtään perussuomalaista,…
Avainsana: Timo Soini
Niinistö vei nimiinsä ensimmäisen kierroksen!
Presidentinvaalien ensimmäinen kierros on nyt siis käyty. Tulos oli kokoomuslaisittain maireaa luettavaa. Sanon näin, vaikka äänet olivat Sauli Niinistön ansiota ja eivät siis mittaa puolueen kannatusta, vaan henkilön. Tämä on vanha totuus ja siksi siihen on luottaminen. Muutaman huomion voi kuitenkin…
Presidentinvaalit lähestyy, kahden kauppa
Presidentinvaalien ennakkoäänestyksen kohta alkaessa, on erilaiset gallupit tulleet entistä mielenkiintoisemmiksi seurata. Pienetkin prosenttiyksiköiden muutokset aiheuttavat kovin erilaisia tulkintoja ehdokkaiden välisistä eroista. Erään tulkinnan mukaan Sauli Niinistön kannatus on laskenut dramaattisesti vaikka muiden ehdokkaiden yhteenlaskettu kannatus jää Niinistöä heikommaksi. Jos näin…
Presidenttipeli selvä
Paavo Lipposen ilmoittauduttua mukaan presidenttipeliin alkoi kulisseissa tapahtua. Näin on toki ollut aikaisemminkin, kun Paavo jotain tekee, niin silloin myös jotain tapahtuu. Puolueen puheenjohtaja Jutta Urpilainen ilmoitti, että hän on ollut asiasta tietoinen ja nyt todella tyytyväinen Paavon ratkaisusta. Tosiasiassa…
Hallitusneuvottelut alkavat
Vaalien lopputuloksen selvittyä oli kai jokaiselle politiikassa toimineelle itsestään selvää, että hallitusneuvotteluista tulee tällä kierroksella poikkeuksellisen vaikeat. Keskustan jättäytymisen heti ulos vastuunkantajan paikalta ymmärrän hyvin, mutta Perussuomalaisten vastuunpakoilua en. Olihan heidän saamansa potti sen verran suuri, että edes joitain lupauksia,…