Kokoomuksen Kouvolan valtuustoryhmä: Talous kuntoon rakenteita uudistamalla

17 TOIMENPIDETTÄ TALOUSTILANTEEN OIKAISEMISEKSI Aalto-yliopiston puuprofessuuriyhteistyön lakkauttaminen Yliopistoyhteistyö ei ole tuonut toivottuja tuloksia puurakentamisen suhteen. Esitämme, että puuprofessuuriyhteistyö lakkautetaan kuluvan sopimuskauden jälkeen. Aluetoimikuntien lakkauttaminen Aluetoimikuntamalli hajottaa yhteistä Kouvolaa takaisin vanhoiksi kunniksi. Päätös- ja talousvaltaa ei ole syytä siirtää poliittisen järjestelmän…

Ratamokeskus äänestettiin nurin

Kalevi Riikonen ehdotti omassa yleisönosaston (KS 18.1) kirjoituksessaan erillisen totuuskomission perustamista selvittämään Ratamokeskuksen päätöksentekovaiheet. Ymmärrän Riikosen vaatimuksen, onhan asian tiimoilta esitetty erilaisia, ajoittain hyvinkin värittyneitä kantoja. Ilman tosiasioihin perustuvaa arviointia on vaikea tietää, mitä oikein tapahtui. Asian historia on päätöksentekoa…

Konserniohjetta tarvittiin Carean yhtymäkokoukseen

KS 16.9 sivuilla Kouvolan kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Jukka Nyberg purkaa tuntojaan saamastaan konserniohjeesta Carean yhtymävaltuuston kokoukseen. Hänen mielestään olisi pitänyt neuvotella ohjeen sisällöstä ennen sen antoa edustajille. Mitä ihmeen keskustelua sisällöstä pitäisi vielä käydä? Toimintaohje on suoraan yksimielisestä kaupunginhallituksen päätöksestä, jota…

Carea teki oharit Kouvolalle

Sairaanhoitopiiri Carea päätti hakea sosiaali- ja terveysministeriön investointilupaa Kymenlaakson keskussairaalan laajennus- ja peruskorjaushankkeelle. Päätti hakea, vaikka oli yhdessä sovittu odotettavan asetusluonnoksen valmistumista. Päätös tehtiin äänestämällä, jonka Kouvolan edustajat tietenkin hävisivät. Päätös on maakunnan yhtenäisyyden kannalta merkityksellinen. Kouvolan Ratamoinvestointi jätettiin keväällä…

Kansanedustajat myös vastuussa kouvolalaisten Sote-palveluista

Ministeri Jari Lindström sekä kansanedustajat Markku Pakkanen, Juho Eerola patistivat (KS 2.7) maakunnan edunvalvojia sopimaan Sote-yhteistyöstä ja neuvottelemaan HUS:n kanssa. En tiedä mikä oli kirjoituksen tarkoitus, mutta maakunnassa on jo asioista sovittu ja sen pohjalta asioissa on edetty. Ongelma vain…