Historiallinen on ehkä liian loiva kuvaus illan Kaupunginhallituksen kokouksesta. Päätimme yksimielisesti aloittaa yt-neuvottelut 600 työntekijän vähentämiseksi. Tarkoituksena on saada 20 miljoonan säästöt ja näin välttyä 2 veroäyrin korotukselta. Totuuden nimessä on kerrottava, että luvussa ei ole vielä valtioneuvoston päättämiä uusia säästöjä, mutta suuntamme on oikea.
Kouvola pystyy tekemään talouttaan tasapainottavia päätöksiä kuntaliitoksensa ansiosta ensi vuoden alusta. Pelottelu puheet kuntaliitosten turhuudesta ovat liioiteltuja, rohkealla päätöksenteolla tasapainoisen talouden kriteerit ovat toteutettavissa.
Päätöksenteko oli yksimielistä ja siitä kiitos kaikille pöydän ympärillä istuneille jäsenille ja puolueille. Kouvolassa on tehty paljon vaikeita päätöksiä kuntaliitoksen jälkeen ja rohkeus tehdä niitä edelleen on voimassa. Kiitos tulee joskus jälkijunassa, niin tässäkin tapauksessa.
Olen myös onnellinen Yhteiskoulun lukion saamasta vuoden lisäajasta. Lasten ja nuorten lautakunta oli jo poistanut lukiolta 96 aloituspaikkaa, mutta nyt lisäsimme ne takaisin. Käyttämäni hallituksen puheenjohtajan otto-oikeus kannatti, kaupunkimme menestynein lukio sai jatkoajan.
Kouvolan kaupunginvaltuusto edellytti 10.6.2013 tekemässään päätöksessä, että ”Elimäen, Anjalankosken ja Valkealan lukiot jatkavat 2-sarjaisina. Niiden oppilasmääräksi saadaan 150 paikkaa tasaamalla aloituspaikkoja ja lisäämällä Elimäen ja Anjalankosken lukioiden houkuttelevuutta.”
Lisäksi kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kokouksessa esitetyn ponnen, että keskustan lukioiden yhdistämisvalmistelun yhteydessä tutkitaan mahdollisuus 7-sarjaiseen lukioon.
Valtuuston päätökselle ei laitettu toteutuspäivämäärää, koska edellä mainituille toimille haluttiin varata aikaan. Mitään selvityksiä, miten Elimäen lukion tai Anjalankosken lukion houkuttelevuutta lisätään, ei kuitenkaan ole keritty tehdä. Kun tiedämme kuinka paljon edellä mainittuihin lukioihin on hakeutunut aikaisemmissa yhteishauissa oppilaita, olisi tarpeen perehtyä valtuuston edellyttämällä tavalla lukioiden houkuttelevuuden lisäämiseksi.
Onneksi tämä lisäaika tuli ja nyt on mahdollisuus selvittää onnistuuko houkuttelevuuden lisääminen ja mitkä olisivat vaikutukset lukioverkollemme 7-sarjaisella Lyseon lukiolla.