Kaupunginhallitus asetti työryhmän tarkastelemaan mahdollisia muutoksia luottamushenkilöjärjestelmään seuraavien kuntavaalien jälkeen. Työryhmään asetettiin edustus kaikista hallitusryhmistä tavoitteena mahdollisimman parlamentaarinen kokoonpano.
Työryhmä luovutti alustavan esityksensä valtuustoryhmille toiveena, että kesäkuun alussa valtuustoryhmät kertovat, mitä muutoksia luottamushenkilöjärjestelmään mahdollisesti aletaan valmistella. Muutokset tulisivat voimaan vuoden 2017 kunnallisvaalien jälkeen.
Työryhmän esitys sisälsi suuria muutoksia, ja toiveena oli, että ryhmät käsittelisivät asian ilman julkisuutta työrauhan varmistamiseksi. Valitettavasti alustava ehdotus vuodettiin Kouvolan Sanomille, ja nyt näyttää siltä että työrauha on mennyt.
Hallituksen puheenjohtajalle maksettava palkka on osoittautunut kaikkein kuumimmaksi puheenaiheeksi. Yllätyksenä se ei tullut, asiasta keskusteltiin myös työryhmässä kaikkein eniten. Kun asia vielä uutisoitiin Kouvolan Sanomien ja Pekka Korpivaaran toimesta väärin argumentein, oli soppa valmis.
Arvostelu työryhmän jäseniä kohtaan on kova, vaikka esitetyt asiat ovat vasta alustavia ja odottavat ryhmien käsittelyä ja tulevat vasta sitten päätöksentekoon. Tahallinen asioiden väärin ymmärtäminen ja muiden valtuutettujen mollaaminen Kouvolan Sanomien verkkolehden sivuilla on saavuttanut lakipisteensä.
Mikäli perussuomalaisten ryhmän puheenjohtaja Jouni Suninen olisi uskaltanut viedä asian muiden ryhmien tavoin oman valtuustoryhmän ruodittavaksi, olisi tämäkin soppa ollut todennäköisesti vältettävissä.
Sen sijaan Suninen vei asian omaan paikallisyhdistykseensä, ja teki siellä populistisen julkilausuman keskeneräisestä asiasta. Suninen ohitti näin perussuomalaisten valtuustoryhmän ja ulkoisti vaaleilla valitut perussuomalaiset valtuutetut asian käsittelystä. Onko tämä sitä avointa ja rehellistä politiikkaa?
Ottamatta kantaa tämän asian lopputulokseen minusta on sääli, että mistään asioista ei voida enää keskustella ilman julkisen nöyryyttämisen pelkoa. Tahot, jotka puhuvat avoimuuden ja rehellisyyden puolesta, todellisuudessa juonittelevat ja antavat lähimmäisestään väärän todistuksen heti kun vain voivat.
Avoimuuden lisääminen kuntapolitiikassa on hieno tavoite, mutta jatkuvalla loanheitolla sitä ei edistetä. Valtuustoryhmien oli tarkoitus tarkastella vuoden 2017 luottamusmiesjärjestelmää yhdessä ja sen jälkeen lausua asiasta. Nyt perussuomalaisten paikallisyhdistys romutti valtuustoryhmien yhteisen valmistelutyön omalla populistisella toimintatavallaan ja oman edun tavoittelullaan.