Potkimme palloa omaan maaliin

Kaupunginhallituksen äänestyspäätös vaatia lisäselvityksiä Ratamokeskuksen investointia varten on Kouvolan kaupungin kannalta sama kuin pelaisimme palloa omaan maaliin. Rakennusluvan hakemisen siirtyminen eteenpäin saattaa tuoda vuoden viivästymisen Kouvolan Ratamon ja Ratamokonseptin valmistumiseen.

Nyt asian noustua pintaan on Kotkan suunnasta kiitelty Kouvolan päätöstä laittaa kehitystyö jäihin. Kotkan kaupungin palvelujohtaja Jorma Haapanen kehuu jopa Kouvolan päätöstä viisaaksi. Kotkalaiset valtuutetut pitävät jo sovittuna, että erikoissairaanhoito häviää Kouvolasta. Heidän mielestään pahimmillaan Ratamohanke olisi voinut vaarantaa Kymenlaakson keskussairaalan saneerauksen. Heidän mielestään työnjako on selvä, siitä ei tarvitse neuvotella.

Itselleni on tällä hetkellä epäselvää missä joukkueessa osa Kouvolan luottamusmiehistä pelaa. Ovatko Careassa toimivat luottamusmiehemme, kaupunginhallituksen jäsenet, Kouvolan edunvalvojia vai Carean edusmiehiä Kouvolassa.

Vaatimus Ratamon suunnittelun keskeyttämisestä juuri ennen rakennusluvan hakua ihmetyttää. Erityisesti vaatimus työnjaon sopimisesta Carean kanssa ennen rakennuslupamenettelyä herättää kysymyksiä. rikoista se on siksi, että näitä neuvotteluita on käyty koko kevään ajan. En näe, että Ratamon töiden keskeyttäminen edesauttaisi mitenkään Kouvolan neuvotteluasetelmaa. Mistä enää neuvottelemme, kun toteutimme itse vastapuolen pahimman vaatimuksen keskeyttämällä Ratamosairaalan suunnittelun. Annoimme neuvotteluvalttimme vapaaehtoisesti pois.

Epäselvää on, kuinka paljon Kotkassa on luotettu siihen, että pystymme tämän asian kaatamaan ihan itse. Tosiasia joka tapauksessa on, että ammuimme itseämme viime maanantaina pahasti jalkaan. Toivottavasti Kotkassa osataan hoitaa tämänkaltaista hulluutta.

Tuleva Sote tulee lopettamaan pienet erikoissairaanhoidon yksiköt, eli Pohjois-Kymen Sairaala ei tule jatkamaan enää kauaa, tosin tilat natisevat liitoksistaan jo ihan vanhuuttaan. Ratkaisevaa silloin on, millaiset tilat olemme varanneet kuntalaisille terveydenhuoltoa varten. Tai onko niitä ollenkaan.

Vähäpätöistä ei siis ole myöskään se tosiasia, että tämä suhmurointi voi viedä alueeltamme jälleen yhden paperitehtaan verran työpaikkoja.

En tiedä kuinka hyvin Kouvolan kaupunginhallituksen Ratamon rakennusluvan pysäyttäneet jäsenet ovat tietoisia toimintansa seurauksista. Päätöksestä hyötyi vain Kymenlaakson keskussairaala. Minun mielestäni päätös oli pähkähullua toimintaa Kouvolan edunvalvonnan kannalta katsottuna.

Koripallossa nostetaan käsi ylös virheen merkiksi, politiikassa sitä voisi nyt kokeilla.