Kouvolan kaupunginjohtaja Marita Toikan esitykset kaupungin talouden tasapainottamiseksi eivät kestäneet kaupunginhallituksen käsittelyä. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan johdolla äänestettiin 4,5 miljoonan aukko säästöehdotuksiin.
Olen pettynyt tähän vastuunpakoiluun, jota nyt harjoitetaan talouden kustannuksella. Muistan kuinka kaupunginhallituksen puheenjohtaja Harri Helminen (sd) kertoi viime vuoden puolella huolestunut ilme kasvoillaan, että ”nyt kaikki kivet käännetään” ja että ”Kouvolan on perattava kaikki säästökeinot”.
Lupauksistaan huolimatta Helminen vesitti kaupunginjohtajan esityksen, vaikka toisenlaista johtajuutta häneltä odotettiin. Hyväksyisin muutosesitykset, jos niille olisi esitetty korvaavat säästöesitykset. Nyt ei edes yritetty, vedettiin vain kaneja hatusta.
Helminen ja muut Pentik-paviljongin parlamentin jäsenet tekevät mahdottomaksi Kouvolan nostamisen talouden ahdingosta. Näyttää siltä, että tällä porukalla ei ole aikomustakaan saada aikaan päätöksiä, joilla taloutta korjataan tämän valtuustokauden aikana.
Tällä menolla alijäämämme kasvavat muutamassa vuodessa 100 miljoonaan euroon ja pelkomme joutua valtion arviointimenettelyyn toteutuu. Kuoppa vain on kasvanut jo niin suureksi, että nämä kaupunginjohtajan esitykset kalpenevat sen edessä, mitä meille valtion taholta tullaan syöttämään.
Sitä ennen maksumiehiksi joutuvat kuntalaiset tuntuvien veronkorotuksien myötä ja kaupungin työntekijät pidentyvien lomautusten kautta. Ostovoima ja sen myötä elinvoima imetään kuiviin kouvolalaisista.
Mistä ihmeestä on syntynyt käsitys, että esitetyistä säätöehdotuksista voidaan tehdä kompromissi? Että vielä on varaa poimia rusinat pullasta. Eikö kolmenkymmenen miljoonan vuotuinen alijäämä ole tarpeeksi?
Tämä kaikki on seurausta siitä, että kaupunginhallituksen rooli strategisena johtajana ja tiennäyttäjänä ei toimi. Johtajuus on kadonnut omien nurkkien puolustamiseen ja epäolennaisuuksien ympärillä pyörimiseen.
Tämä näytelmä on toki nähty jo monesti aikaisemmin. Ollaan muka mukana talkoissa, mutta sitten loppumetreillä vedetään kaikilta perustelluilta esityksiltä matto jalkojen alta, unohdetaan faktat ja rakennetaan itselle mukava vaihtoehtoinen totuus tulevaisuudesta.
Kouvolan kolmenkymmenen miljoonan vuosittainen alijäämä ei katoa silmiä sulkemalla, pienesti ajattelemalla tai maton alle lakaisemalla. Maksajina tässä ylimielisessä leikissä toimivat kouvolalaiset veronmaksajat.
Toivon tietysti, että olen väärässä ja että valtuustosta löytyy johtajuutta ottamaan tilanne haltuun ja kääntämään Kouvolan kurssi. Se on meidän viimeinen oljenkortemme.