Onko uimahallin paikka kauppakeskuksen vieressä, kaupungin kalleimmalla tontilla?

Kouvolalaista päätöksentekoa seurannut asukasyleisö haistaa varmasti, että uuden uimahallin päätöksenteosta tulee samanlainen sekametelisoppa kuin Ratamosairaalasta aikoinaan. Kaupunginjohtaja Marita Toikan esitys uuden uimahallin paikasta tulee olemaan kaikkien selvitysten jälkeen keskustan Urheilupuisto. Virkamiesten valmistelu lentää kuitenkin osassa valtuustoryhmiä mappi Ö:hön. Paremmat ja…

Tuloveroprosentti nousee maallikkovalmistelun kautta, tuli taas kampaviinerille hintaa

Maanantai 11.11.2019 valtuuston kokouksen anti jäi säästöjen puolesta melko torsoksi. Tarkoittaa sitä, että samoihin asioihin palataan ensi vuonna uudelleen. Minkä taakseen jättää, sen edestään aina löytää. Valitsimme nyt äänestysten kautta veronkorotusten jatkumon, vaikka muuta väitetään valtuuston vasemmalla reunalla. Kampittaessaan kaupunginjohtajan…

Kouvolalla on edessä valtion arviointimenettely

Kouvolan kaupunginjohtaja Marita Toikan esitykset kaupungin talouden tasapainottamiseksi eivät kestäneet kaupunginhallituksen käsittelyä. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan johdolla äänestettiin 4,5 miljoonan aukko säästöehdotuksiin. Olen pettynyt tähän vastuunpakoiluun, jota nyt harjoitetaan talouden kustannuksella. Muistan kuinka kaupunginhallituksen puheenjohtaja Harri Helminen (sd) kertoi viime vuoden puolella…