Häly Kouvolan Veden toimitusjohtajan valinnan ympäriltä ei ota laimetakseen. Asian tiimoilta tehtiin sisäinen tarkastus, jotta julkisuuteen nimettömänä annetut virheelliset väittämät saataisiin korjattua. Lopputuloksena voitiin todeta kaiken menneen lain edellyttämällä, oikealla tavalla. Ongelmaa toimitusjohtajan valinnassa ei ollut.
Sisäisen tarkastuksen tiimoilta ainoa näkyvä lopputulos oli yhtiön hallituksen jäsen Timo Nybergin (sd.) ero. Kaikki muu on ollut tahallista oman pesän likaamista.
Anssi Tähtisen (sd.) valinta Kouvolan Veden hallitukseen käynnisti vertaansa vaille olevan julkisuusnäytelmän. Tähtinen teki poliisille tutkintapyynnön Kouvolan Veden toimista ennen kuin oli edes aloittanut hallitustyöskentelynsä. Ikään kuin Kouvolan Veden tulisi nauttia hänen luottamusta.
Näyttää siltä, että Tähtisen valinta ei osunut demareilta ihan nappiin, pikemminkin päinvastoin. Ongelmat alkoivat heti valinnan jälkeen. Miksi valita vastuulliseen tehtävään sellainen henkilö, joka on aina mieluummin osa ongelmaa, kuin osa ratkaisua?
Tähtisen valinta Kouvolan Veden hallitukseen osoittaa muutenkin vain sen kuinka vähän demareiden valtuustoryhmältä asioita kysytään. Päätökset tehdään muualla, pienellä porukalla ja valtuustoryhmä lukee asiasta Kouvolan Sanomien sivuilta.
Kysynkin, että kenen etua on ajateltu valittaessa Tähtinen Kouvolan Veden hallitukseen ja näinkö Kouvolaa rakennetaan ja saadaan elinvoima nousuun? Olisiko demareiden valtuustoryhmä valinnut Tähtisen tehtävään, jos siltä asiaa olisi tiedusteltu?
Nyt kaupungin rahaa palaa demareiden tuella Tähtisen omissa kunta- ja osakeyhtiölakien tulkinnoissa tuhansia euroja toisensa jälkeen. Samaan aikaan kaupunki yrittää kuumeisesti etsiä säästöjä pienimmistäkin kohteista. Lautakuntien ja vastuullisten päättäjien toiminta vain vaikeutuu.
Mielestäni tälle julkisuuspelleilylle pitää saada hintalappu. Ei ole mitenkään hyväksyttävää, että Kouvolan Veden hallitukseen nimitetty henkilö aloittaa ensitöikseen lokakampanjan. Tämä maksaa kaupungille aikaa ja rahaa sekä vaikeuttaa yhtiön toimintaa. Peli pitää viheltää heti poikki.
Mielestäni on jo tässä vaiheessa selvää, että Tähtinen ei voi jatkaa/aloittaa Kouvolan Veden hallituksessa. Hänen pitäisi nauttia hallituksen sekä omistajan luottamusta, mutta hän on jo tehnyt tutkintapyynnön molemmista.
Yhtiön hallitukseen varmasti löytyy osaava henkilö, jos ei demareiden omasta joukosta, niin muut ryhmät voivat auttaa. Tähtistä ei tarvita Kouvolan Vedessä, mutta yhden asian hän voisi hoitaa loppuun. Nimittäin maksaa aiheuttamansa vahingon, veronmaksajille tämä lasku ei kuulu. Summa selviää tomun laskeuduttua.